May the Force be with you

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Kirjoittamisoppaista edelleen

Edellisen postauksen kommenttilootassa käytiin pientä keskustelua kirjoittamiskirjoista, ja koska tapani mukaan en osaa selittää asioita lyhyesti (paitsi novelleissa kuulemma joskus liian lyhyesti ja kryptisesti, täällä sitten pitkästi ja kryptisesti, tasapainon vuoksi!), siirrän kommentointini kommenttilootasta bloggaukseen.

Helmi-Maaria Pisara kommentoi kirjoittamiskirjapostaustani seuraavasti: "Niin ja tuo lista kirjoitusoppaistahan on varsin kattava. En tosin tunne kaikkia. Mutta ei kai niitä oppaita ihan kauheasti tarvitsekaan lukea? Hyvää oppia saa, kun lukee sekaisin hyviä ja huonoja kirjoja, avaa niiden sisälmykset näkyville, ja tutkii, miten ne on rakennettu ;)" ja Helmi-Maarian kanssa täysin samaa mieltä :). Kuitenkin tykkään aina välillä lukea kirjoitusoppaita. Miksi?

Arkipäivissäni ei juurikaan ole puhetta kirjoittamisesta. Ei vertaistukea (paitsi täällä blogissa, kiitos kaikille!), ei puhetta kirjallisuudesta, ei sanaakaan fokalisaatiosta, tyylistä, minäkertojasta, takaumista, mistään. Usein tuntuu, että arjessani ei ole myöskään yhtään ajatusta kirjoittamisesta. Se on se syy, miksi luen kirjoittamisoppaita. Kausiluontoisesti, en yletaikaa. Hiukan ruuan ääressä, vähän aikaa sängyssä ennen nukkumaanmenoa. Jotta joku puhuisi kanssani kirjoittamisesta. Jotta muistaisin stressin syövereissäkin, mikä on tärkeää.

Olen Helmi-Maarian kanssa samaa mieltä siitä, ettei oppaita tarvitse lukea. Eivät ne tee kirjoittajaa. Se, mitä minä saan niistä saattaa olla idea raakatekstiharjoitukseen. Enimmäkseen niiden tuoma apu on sitä, että kun luen kirjoittamisesta, ajattelen kirjoittamista. Ja kun ajattelen kirjoittamista, saatan keksiä jotain uutta johonkin tekstiini. Ja vaikka lukisin maailman kaikki kirjoittamisoppaat ja tekisin juuri niin kuin niissä sanotaan, se ei ole tietenkään oikotie onneen; kirjoittamani teksti ei ole yhtään sen parempaa. Tarkoitan siis, että kyllä, kirjoittamisoppaista samoin kuin kirjoittajakoulutuksista voi saada paljon, mutta eivät ne mikään takuu ole. Ainoa takuu tuntuu olevan se, että jos haluaa kirjoittaa, saa istua koneen ääressä takapuolensa puuduksiin ja hartiansa tärviölle.

Siihen, että osteskelen ja lueskelen välillä noita kirjoittamiskirjoja, on toinenkin, pieni ja taustalla oleva syy. Haluaisin itse joskus opettaa kirjoittamista ja siihen peilattuna on kiva lukea, mitä muut sanovat kirjoittamisesta - ihan samalla tavalla kuin on kiva itse olla kirjoituskursseilla ja kuunnella mitä opettajat kertovat :).

11 kommenttia:

Paula kirjoitti...

Mielenkiintoista pohdintaa. Juuri noin minäkin ajattelen.

Oppaat, kurssit, piirit, leirit eivät tee kirjoittajaa, mutta jonkinlaisia keitaita ne kaikki kirjoittajalle ovat.

Rooibos kirjoitti...

Paula - juurikin noin :).

Helmi-Maaria Pisara kirjoitti...

Voi, kyllä ymmärrän hyvin, miksi kirjoitusoppaita tehdään ja miksi niitä luetaan, olenhan toki tutustunut niihin jossain määrin itsekin. Ja joskus palailen niihin, mitä omistan. Kunhan vain muistutin, että lukemalla muita romaaneja/runoja rakennetta yms. analysoiden oppii myös hyvin paljon :)

Ja siis kirjoittaminen on niin turruttavan yksinäistä puuhaa, että sen takia minäkin yritän sosialisoitua täällä verkossa. Sain niin, niin paljon enemmän irti kirjoittamisesta kirjoituskoulun aikana, kun ympärillä oli kirjoittavia ihmisiä ja palautteen antajia. Pystyi keskustelemaan kaikesta tärkeästä kirjoittamiseen liittyvästä. Heitä minulla on yhä (paitsi palautteen iskijöitä), mutta ei enää samoissa määrin. Ja pian vielä paljon vähemmän, kun muutan maasta pois. Sen takia olen suorastaan ratkiriemukas siitä, että täältä netistä löytyy kirjoittavia ihmisiä, keskustelua. Vertaistukeakin. Koetan ainakin itse tsemppiä teitä kaikkia muita ja meitä :)

Rooibos kirjoitti...

Helmi-Maaria: Onneksi on tämä netin ihmeellinen maailma :). Ja ihan samaa mieltä sinun kanssasi, että kirjoittajakoulun aikana (jep, sama opinahjo) kirjoittamisesta oli paljon helpompi saada paljon irti. Nyt joutuu pyristelemään paljon enemmän saavuttaakseen edes osittain saman. Ja voin uskoa, että sitten vieraalla maalla tilanne on vielä ihan eri. Siis tsemppiä sinulle :).

Anne T kirjoitti...

Kirjoitin ilman "apuja" pitkään, mutta toisen silmät ovat tuoneet tarinaa kaikista pisimmälle. Eivätkä neuvot olleet mitään maata järisyttäviä havaintoja, vaan ihan järkeenkäypiä ja straight to the point. Joten ehdottomasti kannatan kaiken mahdollisen avun haalimista kirjoitustyön rinnalle. Mikään niistä ei kirjoita puolestasi, mutta joskus tarvitaan vain se yksi pieni lause, joka napsauttaa nappulat paikoilleen.

Kun Veriveljet saadaan pakettiin, aion osallistua jollekin kurssille tai kahdelle. Ehkäpä napsuisi sitten vähän lisääkin ;)

Päivi kirjoitti...

Vertaistukea,kanssakulkijoita, hengenheimolaisia! Niitä oppaat minulle ovat. Ja toisinaan myös kinastelukumppaneita, kun aina ei voi olla samaa mieltä. Mutta tuleepa tarkistettua näkemyksiä. :)

Välillä mietin, että ehkä oppaissa olennaisinta ei olekaan se, mitä ne kertovat kirjoittamisen teoriasta, vaan ne hetket, kun oppaan kirjoittaja päästää lukijan työhuoneeseensa. Kun kirjoittaja kertoo romaanin synnystä, oivalluksista ja epätoivon hetkistä, kokeiluista - kaikesta inhimillisestä. En ole hurjan kiinnostunut kirjailijoiden elämäkerroista, mutta heidän kirjoittamiselämäkertojaan luen mielelläni. :)

Siihen liittyen, luin Eva Dahlgrenin Kuinka lähestyä puuta jokunen vuosi sitten. Pitäisi palata siihen - mutta muistikuvani mukaan teos on kaunis, rauhallinen, prosessiin keskittyvä. Ei vinkkejä jakava.

Katja Kaukonen kirjoitti...

Minusta lukemisella kuin lukemisella on antinsa kirjoittajalle. Inspiraatiota ja oivalluksia voi tosiaan saada mistä tahansa.

Omalla tielläni parhaita oppaita ovat olleet muiden fiktiiviset tekstit, analysointi ja tekstien perinpohjainen penkominen, se että on löytänyt monenlaisia kirjoittajia ja tajunnut, että omalla äänellä voi kirjoittaa, rohkea saa ja pitää olla. Siihen tueksi olen ottanut Duras´n hienon Kirjoitan-kirjan ja The Writer on Her Work -tekstikokoelman. (Heitin ne tuonne edelliseen kirjoitukseenkin listan jatkoksi.) Iso merkitys on minulle ollut myös sillä, että on joku helposti saatavilla oleva luottolukija, kenen puoleen voi kääntyä, kun on umpisolmussa ja kaipaa kirkkaita silmiä. Eikä hänen tarvitse olla edes ns. asiantuntija.

Katja Kaukonen kirjoitti...

J.K. Tuosta Päivin mainitsemasta Dahlgrenin kirjasta pidin minäkin ja samaan tapaan luen mieluusti juuri laajasti kirjailijuuden koko kirjoa käsitteleviä teoksia. Se on sitä vertaistukea, jota kaipaa. Suosittelen tähän oheen vielä hienoa Janet Frame -kirjailijaelämäkertaa leffaversiona eli Jane Campionin ohjaama An Angel at My Table - Enkelin kosketus. Nimi on harhaanjohtava, ei ole ollenkaan uskonnollinen työ.

Rooibos kirjoitti...

Onpa täällä ollut vilkasta keskustelua, kivaa :).

Anne T: Tosiaan, jonkun toisen sanat voivat avata jotain omassa päässä ja asioita loksahtaa kohdalleen. Minulla on käynyt niin sekä kuunnellessani kirjailijoita, jotka puhuvat kirjoittamisesta, että kirjoituskirjoja lukiessani ja se on tosi kivaa, kun jokin ajatus tai asia loksahtaa paikalleen :).

Päivi: Valitsit juuri oikeat sanat: vertaistukea, kanssakulkijoita, hengenheimolaisia. Niitä nimenomaan. Ja on rikkaus, että niitä löytyy sekä elävistä ihmisistä että kirjojen sivuilta. Ja kiitos kirjavinkistä!

Katja: Luottolukija on tosiaan tärkeä, kun sokeus iskee. Ja vaikka ei iskisikään... Sitäpaitsi teksti alkaa elää toisella tavalla, kun joku toinen sen lukee ja kertoo sitten, mitä teksti kertoi hänelle. Ja kiitos vielä uusistakin kirjavinkeistä!

Helmi-Maaria Pisara kirjoitti...

Oi Rooibos (miksi muuten sun nimen nähdessäni mun alkaa aina tehdä mieli teetä?!), oletko tosiaan käynyt Kriittisen? Saanen kysyä, milloin? Tai siis että olemmeko vahingossa sattuneet istumaan siellä samaan aikaan vai aivan eri?

Ja niin, netti on näemmä varsin kätevä foorumi kirjoittaville ihmisille. Hyvä niin :)

Rooibos kirjoitti...

Helmi-Maaria: Ei olla kulutettu pulpettia samoilla luennoilla :). Tunnistan kyllä kasvosi, pari kertaa näin sinut koululla, mutta en usko, että sinä tunnistat minua :).