Vastauksettomista kysymyksistä

Kylmäsavulohipastan ja Hesarin jälkeen kirjoitin neljä sivua raakatekstiä. Olen viime aikoina yrittänyt kirjoittaa raakatekstiä tavallisen jorinan lisäksi siitä, mitä kirjoittaminen minulle merkitsee ja millaiseksi se minut tekee. Luulen, että noista alkaa irrota jo jotain alkua "esittelyyn kirjoittajasta itsestään" sitä Orivettä varten. Jos en sinne pääse, on kuitenkin ollut hyödyllistä pohtia näitä asioita. Pieni itsetutkiskelu on paikallaan, eikä ole yhtään huono asia opetella muotoilemaan sanoiksi niitä ajatuksia ja tunteita, jotka ovat niin syvällä, ettei niillä ole sanoja.

Olenko tullut mihinkään tulokseen kirjoittamisen suhteen? En mihinkään järisyttävään. Olen toki osannut pukea sanoiksi sen tunteen, että kun kirjoitan, olen kaunis, mutta siihen perimmäiseen "miksi?"-kysymykseen en ole osannut vastata. En löydä kirjoittamisen pohjimmaisia syitä. Kirjoitan, koska se on ainoa, mitä haluan tehdä, kirjoitan, koska se tuntuu omalta - mutta miksi? Minkä takia? Se vain on niin, enkä itse taida kaivatakaan tämän kummempia perusteluja. Pääasia, että kun kirjoitan, tunnen olevani kotona.

Kotona, niin. Viikonloppuna saan olla kotona. Ensimmäistä kertaa sitten kesäkuun alun. Ihanaa. Turha kai mainitakaan, että aion kirjoittaa :). Ja laittaa ruokaa. Hengittää rauhallisesti. Kirjoittaa sekä raakatekstiä että palata Kreikkalaisiin. Ensimmäiseksi Alfaan. Täytyy ruveta miettimään sitä. Loppu on ihan auki, eikä minulla ole aavistustakaan kuinka lopettaisin sen, mutta ei se mitään. Kun saan Alfan ihon alle taas, alitajunta tekee työtään ja ehkä jotain putkahtaa mieleen vaikka tiskatessa tai pyykätessä, jotain, josta saa johdettua ajatuksen siitä, mitä lopussa tapahtuu ja mitä haluan lopulla sanoa. Täytynee ihan ensimmäisenä lukea Rakennegurun kommentit uudelleen läpi, jotta muistan tunteet, ajatukset ja ideat, joita ne minussa herättivät. Jos joskus saan Kreikkalaiset kansien väliin, taidan haluta kirjan alkuun kiitokset. Rakennegurua kiitän näkemyksestä ja deletointiehdotuksista. Joskus tuntuu, että kirjoittajan paras ystävä on se tietokoneen pieni näppäin, jossa lukee Del...

Yritystä siis, edelleen.

Kirjoja ja kirjoittamista

Tänään sain käsiini kaksi miellyttävää kirjaa. Ensin posti kolautti luukusta Huuto.netistä ostamani Hilja Valtosen Vaimokkeen. Olen sen lukenut kotopuolessa monesti, mutta se puuttui kokoelmastani, joten ostin pois kuleksimasta. Toinen tälle päivälle osunut kirja tuli kirjastosta. Onnistuin raahaamaan itseni kirjastoon ja palautin edellisen Julia Cameronin (sakkoa tuli vain 1,7e, huraa! edistystä kirjojen palauttamisessa havaittavissa) ja otin mukaani sen toisen, jonka olin varannut. Tämän nimi on Kultasuoni - matka luovuuden sydämeen. Luulen, että se on ihan paikallaan, sillä tänään työt alkoivat ensimmäistä kertaa loman jälkeen tuntua taas siltä, että mieluummin heittäisin hanskat tiskiin. En heittänyt. Kirosin vain, että jos jopa minä, jota työnteko ei kiinnosta ei niin pätkän vertaa, pystyn tekemään työni hyvin, niin miten hitossa sama ei onnistu nörteiltä, jotka ilmeisesti ovat kiinnostuneita alasta, jolla työskentelevät. Arkeen kuuluu myös se, että täytyy auttaa itseään pysymään erossa työkiroilusta vapaa-aikana.

Vapaa-ajasta puheen ollen. Kirjastosta menin vakiokuppilaan kirjoittamaan. Pitkästä aikaa. Kirjoittelin seitsemän sivua puuta heinää, mutta kirjoitin kumminkin. Kykenin siihen. Tuossa välillä alkoi jo tulla pientä ramppikuumetta kirjoittamisen suhteen, mutta onnistuihan se kun istui alas ja otti kynän käteen. Onnistui enemmän kuin kahden sivun verran. Jotain hyödyllistäkin sentään raapustelin. Orivedelle pitää kirjoittaa esittely itsestään, ja tämänpäiväisistä saan ehkä lauseen tai pari tuohon esittelyyn.

Kirjoittamista olisi lisääkin. Siis hommaa. En ole vieläkään korjannut Alfaa kuntoon rakennegurulta kesäkuisessa tapaamisessa saamani palautteen pohjalta. Kynnys. Olla tässä kone sylissä muutenkin kuin blogia rassaamassa. Kyllä se siitä. Tänään en hommaa aloita, sillä tavoittelen taas aikaista nukkumaanmenoa, mutta kyllä se Alfa siitä. Jos jään viikonloppuna kotiin, niin silloin on aikaa. Ja varmaan tarmoa. Töihin pitää taas totuttautua loman jäljiltä, mutta niin pitää siihenkin, että velvollisuudet eivät lopu töistä lähtiessä, vaan siitä alkaa se oikea työ.

Taidanpa tästä jatkaa Vaimokkeen lukemista. Muistan kyllä pääpiirteittäin miten Kirsti Leivo lopulta rakastuu agronomi Latvaan, mutta yksityiskohtia en muista. On kiva lukea tuttua kirjaa, jota ei ihan muista. Ja huomiseksi odotan toista pakettia: löysin Huutos.netistä myös sen ainoan Britta-kirjan joka minulta puuttuu. Tulisipa se pian :)

Melkein unessa

Melkein arki. Päässä pyörii. Tänään voisi mennä ajoissa nukkumaan. Viimeiset kaksi yötä olen valvonut Meyerin Hostin parissa ja se kostautuu koko ajan. Ihmisen ei pidä valvoa puoli kolmeen, jos seuraava päivä on työpäivä.

Miksikö melkein arki? Pikku hiljaa alkavat päivät asettua, olot, minä. Tänään jo kirjoitin. Kaksi sivua raakatekstiä. Ei sen enempää, sillä meinasin nukahtaa kirjoitusvihkon ääreen. (Sain tänään Pariisintuliaisiksi kivan uuden vihkon. Luulen että siitä tulee suunnitteluvihko.) Huomenna töiden jälkeen ajattelin mennä käymään kirjastossa ja sitten lähikuppilaan kirjoittamaan. Yritän hakea itseäni lomailujen ja viime viikon ratsastusmaratonin jälkeen. Arkea, rutiineja. Myönnän olevani niin ankea, että pidän rutiineista.

Odotan syksyä. Kaikkien mielestä tämä on tietenkin kerettiläistä puhetta kun kesä hädin tuskin on alkanut vielä, mutta odotan minä silti. Syksy on hyvä asia.

Osanottoni kanssamatkustajille

Osanottoni kaikille teille, jotka myös matkustitte tänään sunnuntaina, unikeon päivänä, idästä Helsinkin InterCity 10:ssä. Suurimmat osanottoni niille, joilla oli kiire jatkokuljetukseen tai tapaamiseen. Minullehan tilanne oli loppujen lopuksi ok: kävelin rautatieasemalta Varsapuistikkoon, hyppäsin ratikkaan ja ajelin koti-Kallioon. Toista se oli niillä onnettomilla, joilla matka jatkui paljon pidemmälle joko Helsingistä tai jo aiempaa radan varrelta.

Miksikö otan osaa niin kovasti? Siksi, että Valtion Rautatiet, joilta minäkin tänään lunastin ylihinnoitellun lipun matkani vastineeksi, eivät onnistuneet taaskaan kovin hyvin. Nähdäkseni VR:llä on yksi tavoite: viedä matkustajat perille. Se toteutui. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki. Ikävä kyllä VR:llä ei ole mitään muuta tavoitetta matkustajien palvelemisessa. Kuten esimerkiksi viedä matkustajat perille tietyssä ajassa. Edes suunnilleen.

Juna oli tunnin ja viisi minuuttia myöhässä saapuessaan Helsinkiin. Niin niin, pääsin hyvin kotiin ja no harm done, mutta mietin siinä varsapuistikkoon kävellessäni, että kuka antaa minulle takaisin sen tunnin, jonka olisin voinut viettää kotona ja joka nyt hukkui niiden toisten junassa viettämieni tuntien joukkoon aiheuttamatta niitä positiivisia tunteita, jotka olisin saanut kokea kotonaolosta nauttiessani, jos olisin ollut kotona tuntia aiemmin? Okei okei, ei mikään suuri tragedia, mutta asiassa on muutakin.

Yritän elää ekologista elämää. Lajittelen jätteet (bio, sanomalehti, pahvi, tölkit, sekajäte, mahdollisuuksien mukaan metalli), en omista autoa (kesäauto on ollut lainassa, mutta en ole ajanut silläkään hupimatkoja), käytän julkisia kulkuvälineitä, suosin parhaani mukaan lähiruokaa ja luomua. Tiedän, että eihän tämä vielä ketään autuaaksi tee - mutta on kaiketi parempi kuin ei mitään. Kuitenkin VR tekee toimillaan minulle todella vaikeaksi seisoa järkevien, ekologisten tekojen takana.

Perustelut:
1. Junalipun hinta. On halvempaa ajaa yksin autolla kotopuoleen ja takaisin (vaikka auto ei edes ole erityisen vähäkulutuksinen) kuin mennä ja tulla junalla.
2. Aikataulut. Autolla saisin päättää, milloin kuljen sen sijaan, että valitsisin sunnuntai-iltaisin jomman kumman minulle vähän huonoon aikaan lähtevistä junista.
3. Junavaunujen taso. Ilmastointi, penkit, lämpötila - name it, kesäautossakin on kaikki paremmin.
4. Myöhästely. Ei hitto vie ole kohtuullista, että matka kestää tuolla hinnalla ylimääräisen tunnin. Myönnetään, että viime talvena junat olivat hämmentävän usein ajallaan tai melkein ajallaan perillä, mutta viimeisten viiden vuoden saldo on aikataulussa pysymisen suhteen silti pahasti miinuksella.

Lopputulos:
Käytän junaa jatkossakin. On vähän pakko, kun ei ole autoa, enkä kyllä haluaisikaan sellaista. Juna on ekologisempi vaihtoehto. En kuitenkaan ihmettele, että niin moni niistä, jotka voisivat valita junan, valitsevat auton.

Väsynyt, mutta ihan onnellinen

Töitä puoli kahdeksasta puoli neljään. Autoilua. Ratsastusta puolitoista tuntia. Autoilua ja kaupassa käynti jossain peräkylillä, autoilua. Suihku. Pyykkikoneen lataaminen, ruoanlaitto. Huomisen lounaseväsruoan valmistelu. Syöminen. Muutama minuutti netissä. Nukkumaan. Ei tarvitse kysyä, että väsyttääkö ja onko paikat kipeinä. Vastaus on kyllä molempiin :). Jos kykenisin vielä venyttelemään ennen nukkumaanmenoa, niin se auttaisi varmaan huomista. Ai mikä kirjoittaminen? Ensi viikolla. Samoin kodin hoito tiskauksineen ja vessan pesuineen, sosiaalinen elämä, kirjojen lukeminen, normaalit päivärutiinit ja illallisen syöminen aikaisemmin kuin yhdeksän jälkeen illalla. Tämä on nyt tässä, ei kykene enempää.

Timanttista

Tänään on ollut päivä. Aika mukava sellainen. Tietysti oli ensimmäinen työpäivä loman jälkeen, mikä ei ole mieltäylentävää, mutta sen lisäksi, että otin löysästi, onnistuin myös ahkeroimaan aika paljon - ihan hyvä yhtälö.

Töitten jälkeen kurvailin ratsastamaan ja täytyy myöntää että perhosia oli mahassa aika parvi. Sellaisia inhottavia yökkösiä, jotka lepattavat holtittomasti. Huoli oli kuitenkin turhaa: kaikki meni hyvin. En lyönyt itseäni hengiltä, hevonen pysyi hanskassa myös avoimella pellolla (sitä ei lasketa, että minulla meni jarrutusmatkaan 2 x se matka kuin joillain muilla...) ja sain aikaiseksi muutaman hyvän hypynkin. Tai hevonen sai. Tai me yhdessä, mene ja tiedä. Mutta siis: maastoesteitä ja minä hengissä! Kuningasolo tuli vasta kotona, mutta oli sitäkin mukavampi. Huomenna uudestaan - ei kuninkaana vaan nöyrästi kyllä, mutta hitusella itseluottamusta varustettuna.

Äsken söin myöhäisen illallisen. Maha on ehkä vähän sitä mieltä, että olisin voinut ruokkia sitä aiemmin kuin puoli kymmeneltä, mutta ruoka oli tosi hyvää, vaikka itse sanonkin. Väsäsin eilisen ruuan tähteistä ja jääkaappilöydöistä jonkinasteista wokkia. Maistui hyvältä, varmaan siksi kun oli niin karmea nälkä ;).

Ei siis mitään ihmeellistä tässä päivässä, itsensä voittaminen vaan ilostuttaa aina kovasti. Ja sainhan minä vielä timanginkin kaiken päälle, Minni muisti minua helyllä - kiitos Minnille! Laitoin timantin tuonne oikeaan reunaan, sopii käydä katsomassa ;).

Nyt en ehdi jaella timanttia eteenpäin, katsotaan josko joku toinen päivä. Tarkoitus olisi mennä nukkumaan suht aikaisin, sillä tavoitteena on olla huomenna töissä klo7.30. Se onnistui tänään (mikä hämmästyttänee kaikkia minut tunteivia), ehkä se onnistuu huomennakin? Hyvää yötä ja kauniita unia!

Helsinki

Aikaisempina vuosina olen pitänyt kesälomani aina loppukesästä. Aloittanut heinä-elokuun vaihteessa kun toiset jo palailevat lomilta. Tänä vuonna lomani oli aikaisemmin kuin ikinä ja nyt minä olen yksi noista palaajista - aikaisista palaajista.

En nukkunut loman aikana montaa yötä omassa sängyssä. Ensin majailin mökillä pari viikkoa, sitten Portugalissa ja nyt viime yön Porissa. Kun palasin Porista tänään junalla Helsinkiin, tuntui syksyltä. Olen tottunut siihen, että loman jälkeen alkaa melkein heti syksy, joten vähän aikaa piti tänään vakuutella itselleni, että itse asiassa kesää on vielä kuukausi jäljellä, vaikka minun lomani onkin ohi.

Junassa tuli syksyinen olo kai siksikin, että aina kesäloman jälkeen tuntuu siltä kuin aloittaisi uuden jakson elämässä. En ole vieläkään päässyt eroon kouluaikojen ajatuksesta, että vuosi itse asiassa alkaa syksyllä. Eikä tuo syksyinen olo ollut yhtään ikävä. Tykkään syksystä. Tykkään uusista aluista. Junamatkustus toi mieleen kaikki ne alkusyksyn päivät kun olen istunut junassa ja matkustanut suurempaan kaupunkiin. Tuli ikävä opiskeluaikoja. Sitä, kun on menossa tiettyyn suuntaan. Huomasin toivovani, että minäkin pääsisin opiskelemaan tänä syksynä. Katsotaan nyt. Kriittisen kirjallinen haastattelu (...) on kuukauden päästä ja elokuun loppuun mennessä pitää lähettää Orivedelle hakemus Kohti mestaruutta -kurssille. Oriveden kanssa pitää tehdä ajatustyötä - en tiedä, hakisinko sinne Gamman kanssa vai Kreikkalaisten kanssa.

Kun juna saapui Helsinkiin, taivas priiskotteli hiukkasen vettä. Kaupunki tuoksui. Kävelin laituria pitkin asemalle ja näin tapaamisia, hymyileviä kasvoja, huolestuneita kasvoja, halauksia. Puikkelehdin tapaamisten lomassa ja ajoin ratikalla kotiin. Helsinki näytti ystävälliseltä ja minusta oli ihana tulla takaisin tietäen, että saan nukkua omassa sängyssä monta yötä peräkkäin.

Kotiintulo merkitsi paitsi hymyilevää oloa, myös kokkaamista. Sain kaupassa inspiraation kotimaisista savoijinkaaleista. Askartelin höyrytettyjä savoijinkaali-kanakääryleitä. Kiedoin kaalinlehtiin kanan lisäksi chiliä, inkivääriä, hiukan paprikaa ja mausteita. Ei ollut mitään hajua höyrytysajasta, mutta 20 minuutin kuluttua kääryleet olivat ainakin kypsiä - luulen, että varttikin olisi riittänyt. Oli hyvää. Vähän erilaista kuin tavallisesti, sitä kun niin helposti jumiutuu niihin samoihin ruokiin, joita tekee aina.

Alkavalla viikolla en ehdi pahemmin kirjoitella, mutta viikko onkin pehmeä lasku lomalta töihin, sillä joka ilta on ratsastustunti. En ole ikinä eläissäni hypännyt mitään maastoesteitä ja nyt niitä pitäisi sitten. Apua. Pelottaa. Homman vaikein osa on varmasti taas itsensä voittaminen. Kurssin jälkeen ratsastuskuviot ovatkin ihan auki syksyä varten. Saas nyt nähdä, mihin tässä etenee. Viikottaista vakituntia ei ainakaan ole, mutta olen luvannut sen tarkoittavan sitä, että käyn sinä päivänä sitten jumpassa.

Ulkona on harmaata, äsken satoi. Kynttilä palaa piirongin päällä. Sykyistä, kyllä. Uusia alkuja. Tuokoon tämä uusi alku minulle uuden kodin, opiskelua syksylle ja tasapainoa. Enkä pahastu lainkaan, vaikka sosiaalisessa elämässä tapahtuisi jotain, sillä nyt tarttis saada äkkiä jotain sutinaa ;).

Kops

Nähty on Lissabon, Cascais ja Sintra. Reissu oli lämmin ja kiva. Nyt kotona hetken aikaa - ja kun sanon "hetken", tarkoitan sitä... Kotiuduin puoli seitsemän heitteillä (siis kolme tuntia sitten) ja aloin tuossa äsken kaivaa esille tavaroita seuraavan reissun pakkuuksia varten. Huomenaamulla menoksi ja sunnuntaina sitten alkuillasta kotiin ja se onkin sitten siinä - reissaukset ja loma. Tosin ensi viikolla on odotettavissa ratsastuskurssi, joka pelottaa (oma rapakunto + uuden osa-alueen valtaus). Se pehmentänee töihin laskeutumista. Ai niin, ensi viikkoa ei pitänyt vielä ajatella.

Väsyttää. Ihan vain yksinkertaisesti väsyttää. Tänään on yksi niistä erittäin harvoista illoista kun juon yksin. Aion ottaa tilkun portviiniä ennen nukkumaanmenoa ja todennäköisesti sen jälkeen kuuluu vain vaimea "kops" kun pääni töpsähtää tyynyyn.

Satoa

No niin

Johan tämä tästä. Lattiat on pesty, mäntysuovalle tuoksuvat matot on levitetty lattioille ja pyykkikone pyörittää toista satsia. Rooibos on saanut hiukan aamiaista mahaansa ja alkaa olla normaalimmassa kuosissa. Taivas on edelleen sininen ja aurinko paistaa - kivaa :). Seuraavaksi pitäisi varmaan käydä suihkussa, pukea jotain säällistä päälle ja lähteä ulos. Ajattelin hankkia jotain suuhunpantavaa ja pötkähtää lähipuistoon. Jos vaikka makaisi ja lukisi. Ottaisi ihan loman kannalta. Menisi illalla ajoissa nukkumaan.

Huomenna pitää tehdä viime hetken hankintoja reissua varten ja sitten illansuussa starttaamme Lissabonia kohti. Toivottavasti tulee kiva reissu.

Lomaterkkuja! Palaan asiaan kun arki koittaa.

Lomailua

Radiohiljaisuus johtuu lomasta. Loma jatkuu yhä, vasta viikko mennyt. Kirjoittelen tätä mökkiolosuhteista. On sadetta ja paistetta vuorotellen, matonpesua, saunomista. Tänään hiukan liian viileä keli, aamulla heräsin sateen ropinaan, mutta nyt aurinko taas yrittää.

Olen kirjoittanut aamusivuja joka päivä. Jos niistä ei ole muuta hyötyä, niin sitten se, että minun ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa kirjoittamattomuudesta. Voin keskittyä lomailuun, kun saan omantunnon torpattua tiedolla kirjoitetuista aamusivuista. Tänään kirjoittelin vähän muutakin, raapustelin niitä näitä, mietin hiukan kaikenlaista.

En yritäkään mitään suureellisia kirjoitusoperaatioita täällä mökillä. Jos olisin yksin, niin ehkä sitten, mutta täällä on muitakin ja se siitä. Aamusivut kuitenkin ovat, onneksi. Niiden ansiosta voin lomailla. Palataan asiaan kun olen ladannut akkuja hiukan lisää. Aurinkoa teille kaikille!

ps. Lueskelin hiukan muiden blogeja. Onpa lystiä olla taas verkossa ja nähdä, että muut ovat vielä paikoillaan, kuka selkeästi lomalla, kuka tasaiseen tahtiin niin kuin ennenkin. Ihan kuin olisin ollut pari kuukautta tai vuotta bloggailematta tai lukematta blogeja. Säälittävää. Tuntuu kuitenkin kivasti tutulta, istua läppäri sylissä ja hikoilla sen kuumuutta. Ja loma jatkuu.