May the Force be with you

perjantai 29. huhtikuuta 2011

True Love Waits

Päiväunia. Ei-missään-olotilaa. Ikävä odotuksentäyteinen olo. Odotan terveeksi tulemista. Odotan huomista. Odotan viestejä kustantamoilta. Odotan, että jotain tapahtuisi maattuani kotona monta päivää. Odotan. Sellainen epämääräisen hankala olo.

Kello on viisi. Minusta sen pitäisi olla kaksi. Vaikka se on viisi, en ole huojentunut siitä, että aika kulkee nopeammin kuin olin ajatellut. Mitä sitten, vaikka kello on viisi? Tai vaikka se olisi kuusi. En silti tunne olevani yhtään lähempänä yhtään mitään. Etenkin kun viikonloppuna ei ole mitään mahdollisuutta saada mitään mielenkiintoisia meilejä kustantamoilta. Ei sillä, että sitä mielenkiintoista yhteydenottoa tulisi ensi viikollakaan, mutta silti. Arkipäivinä sentään on teoreettinen mahdollisuus.

Odotan ja ajattelen vahingossa kaikenlaista. Niin kuin samppanjaa. Joka korkataan kun saan sopparin. Huomatkaa "kun", ei "jos". Itse asiassa minulla on tällä hetkellä kaksi saatua samppanjapulloa odottamassa. Odottamassa, niin. Ajattelemassa katteettomia. Täältä ylhäältä on mukavan pitkä matka maahan, kolahtaa varmaan tujakasti kun tipahdan maan pinnalle.

En halua olla odottavalla kannalla. Tämä on ihan typerää. Aika menee hukkaan, kun vain odottaa. Mutta toisaalta en vielä ole tarpeeksi kunnossa tehdäkseni ihan oikeasti jotain ja saadakseni normaalin päivän. Niin että odotan tässä nyt sitten, jotain.

Taidan syödä tässä välissä.

torstai 28. huhtikuuta 2011

Sairas/terve

Toipilaisuus jatkuu, vaikka antibiootit ovatkin ylittäneet kaikki odotukseni. En tietenkään ole terve vielä, mutta jo ehkä enemmän terve kuin sairas. Väsy tietenkin iskee helposti ja samoin yskänpuuskat, mutta kyllä tämä tästä. Kaiken pääsiäisreissaamisen ja kotona kipeänä makaamisen aikana kevätkin on tullut: nurmet vihertävät ja koivut pukkaavat hiirenkorvaa. Vaahterakin kukkii ihan kohta.

Olen lukenut My Name is Memorya, vaikka tekstin luettelomaisuus ärsyttääkin minua hiukan. Samoin ärsyttää kirjailijan tapa käyttää kauttaviivaa. Se on tietysti tyylikeino, mutta minulle se kertoo laiskuudesta. Jos henkilöhahmo on esittäytynyt Esme-nimisenä, mutta osoittautuukin että hänen nimensä on oikeasti Martha, niin sitten valitaan, että kumpaa nimeä käytetään, eikä viitata ko. henkilöhahmoon nimellä Esme/Martha. Niin kerta! Eikä tuo ole ainoa juttu, jonka yhteydessä Brashares pahoinpitelee kauttaviivalla tekstiään.

Aurinko on laskemassa - en yhtään tajua, että kello tosiaankin on yli kahdeksan. Tai että muutaman päivän kuluttua on toukokuu, ihan oikea toukokuu. Kevät. Eikä enää mikään vahingossa-liian-aikaisin-liian-lämmintä, vaan ihan oikeasti kevät. Kotopuolesta vahvistettiin tänään puhelimitse, että kun menen sinne äitienpäiväksi, jäät ovat lähteneet järvestä ja pääsen heittämään talviturkkini. Se aika vuodesta. Ja siinä vaiheessa pienet keuhkoputkentulehdukset saavat olla muisto vain - tai jäävät suosiolla sinne järveen.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Toipilaisuutta

Sairaana olemisessa on se hyvä (?) puoli, että saa syödä sitä, mikä maistuu, kovin moni ruoka kun ei maistu. Lisäksi saa syödä sitä, mitä on helposti saatavilla, koska kokkausoperaatio veisi aivan liikaa voimia.

Tänään söin aamiaiseksi piparminttuteetä, mustikkakeittoa, kylmiä nakkeja ja jäätelöä. Ei ihan ravintoympyrän mukaista, mutta kun leipää ei tee mieli. Puuroa saatan keittää vähän myöhemmin, se saattaisi tehdä terää.

Ulkona paistaa aurinko ja koivun kukinta on alkanut. Lämmintäkin on, ainakin mittarin mukaan. Minä taidan ryömiä sänkyyn, vetää peiton leukaan asti ja laittaa silmät kiinni. Jos uni ei tule, niin luen vähän. En toki mitään noista keskeneräisistä kirjoista (...) vaan Meyerin Breaking Dawnia. Lohtulukemista perinteisimmillään, eli kirja, joka on luettu jo moneen kertaan. Pääsiäislomalla aloin lukea Brasharesin My Name is Memory -kirjaa, mutta vielä se ei ole vakuuttanut viihdearvollaan. Ehkä sekin tulee silti kahlattua läpi jossain vaiheessa.

Kustantamo H:sta tullut palaute nosti riman korkealle - jos yksi vastasi nyt jo, niin eikö joku toinenkin kustantamo voisi olla melkein yhtä ripeä? Todennäköisesti ei. Viime kierroksella Kustantamo A oli nopein, kolme tai neljä viikkoa, joten täytynee venyttää kärsivällisyyttä ja muistaa, että Kustantamo H oli supernopea. Muilla menee kuukaudesta jopa pariin vuoteen ennen kuin vastausta tulee. En siis pidätä hengitystä odottaessani.

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Tuliaisia Lapista

Tulin tänä aamuna pääsiäislomalta ja toin paljon tuliaisia.

Tuliainen nro 1
Keuhkoputkentulehdus. Minä ja VR:n yöjunien makuuhytit emme tule toimeen keskenämme. Menomatkalla se jo alkoi (allergiahytissä! aamulla kun heräsin junassa, keuhkot toimivat enää vain puolella teholla) ja viime yö sinetöi tilanteen kiitettävästi. Kerrankin lääkäri oli asiaankuuluvan vaikuttunut yskästäni ja keuhkojeni rohinasta. Minulla on tapana yskiä kunnolla silloin kun yskin, mutta tämä alkaa kyllä olla omassakin kategoriassani ihan tukeva yskä. Käännän päitä missä kuljenkin. Torstaihin asti pitää kuulemma kuulostella oloa. Jos antibiootit eivät ole auttaneet siihen mennessä, tie käy keuhkoröntgeniin: "ettei se sitten kuitenkin ole keuhkokuume". Jahans. Kaksi vuorokautta aikaa toeta siis. Tekee mieli vähän nauraa. Kaksi vuorokautta on minun yskilleni vasta alkusoittoa, vaikkei keuhkokuumetta olisikaan. Yleisesti ottaen kaikki kröhäni kestävät pahana min. kaksi viikkoa, yleensä pitempään. Toisaalta, olen yskinyt keuhkojani pellolle nyt jo viisi päivää, että en sitten tiedä... Katsotaan, mitä tapahtuu.

Tuliainen nro 2
Ruskettunut naama. Neljä päivää taukoamatonta auringonpaistetta Lapin hangilla. Ah! Ja onhan se mukavaa sairastaa kerrankin terveen näköisenä! Yleensä kipeänä näyttää ihan haudasta nostetulta, mutta nyt on kiva päivetys kasvoilla vaikka mitä tekisi.

Tuliainen nro 3
Jotkut tekevät töitä pääsiäispyhinäkin. Sen sain huomata eilen junassa, kun kännykkä kilahti sähköpostin merkiksi puoli kymmenen aikaan illalla. Ensimmäinen vastaus viime viikolla lähettämästäni kässäristä! Edes villeimmissä kuvitelmissani en osannut ajatella, että joku paikka vastaisi näin pian. Vastaaja oli Kustantamo H, joka ei ollut mukana ensimmäisellä kierroksella, vaan tutustui Kreikkalaisiin nyt ensimmäistä kertaa. Vastaus oli "ei kiitos", mutta tosi herttainen sellainen. Jäi hyvä mieli, oikeastikin. Kirjoittivat, että lukija oli tykännyt Kreikkalaisista niin paljon, että oli patistanut muutkin lukemaan sen (näin nopeasti!) ja että ansioita on, mutta ei nyt sitten kuitenkaan tällä kertaa ylitä heidän kynnystään. Lopussa oli vielä kiva kannustus, että uskovat, että kässäri saattaa mennäkin läpi jossain toisessa kustantamossa. Pää on siis avattu - jään odottamaan mielenkiinnolla, mikä kustantamo reagoi seuraavaksi. Ja ihan vilpittömästi voin sanoa, että tämä hylsy ei nostanut muuta kuin hymyn huulille!

* * *

Siinä tuliaiset - keuhkoputkentulehdus tuonee vielä muassaan pari muuta lieveilmiötä kuten yskimisessä treenaantuneet vatsalihakset ja sairasloman sekaannuttama unirytmi. En kuitenkaan valita, jos antibiootit vain tehoavat ja rintani alla asuva kissa lakkaa kehräämästä jokaisella ulos- ja sisäänhengityksellä...

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Juhlat

Laitoin kaksi kässäriprinttiä postiin tässä iltasella. Ei tunntunut miltään. Keskellä suojatietä tajusin, että laitetaan tuntumaan. Ostin kaupasta kevään ensimmäisen parsanippuni, vähän parmankinkkua ja sitten kotiin. Parsat, parmankinkut, uppomuna, avokado ja pari leipäviipaletta mahassa alkaa jo tuntua. Ähkyiseltä, mutta myös hymyilevältä. Söin siis hyvin ja vastoin tapojani korkkasin juotavaa ihan vain itselleni. Jääkaapista löytyi pikkupullo cavaa ja totesin, että tässäpä oiva ruoka ja oiva syy. Syödessäni totesin pariinkin otteeseen itselleni, että yksi etappi taas saavutettu. Totesin myös, että parsa oli parempi idea kuin eilisen ruuan jämät. Ja että joskus tekee tosi hyvää juhlia itseään. Vaikka en olekaan ollut erityisen hyväntuulinen viime päivinä. Tai ehkä juuri siksi.

Se nyt on kuitenkin totta, ja minun aikaansaannostani, että Kreikkalaiset ovat lähteneet toiselle kierrokselle. Piste. Toinen versio on valmis. Piste. Varmasti tulee vielä kolmas ja neljäskin versio, muodossa tai toisessa, mutta nyt olen tässä kohtaa - ja vaikka olen lähettänyt kässäreitä ennenkin toiselle kierrokselle, en silti ole koskaan ollut näin lähellä. Näin lähellä.

Kustantamo D ei koskaan ehtinyt tehdä päätöstä, että mitä mieltä ovat Kreikkalaisista - siis ennen kuin lähetin tämän kakkosversion. Toivottavasti se vauhdittaa heidän päätöstään ennemmin kuin pitkittää. Kustantamo A oli se ensimmäinen, joka vastasi viime keväänä, jo kuukauden kuluttua kässärin lähettämisestä. Toivoivat jo silloin saavansa lukea uuden version. Toivon, että ovat tyytyväisiä lukemaansa. Kustantamo E:n kanssa sovin hiljattain, että palaan vappuna asiaan. Ei ole vielä vappu, mutta ainakin matsku on heillä nyt valmiina vapuksi.

Kulauttelen cavaa pikkuhiljaa, kuuntelen tämän hetken lempilevyäni (Samae Koskisen Kuuluuko, kuuntelen - yleensä lempilevyni on aina se, jonka olen ostanut viimemmäksi, tämä Koskinen saattaa kestää pidempäänkin, sillä tästä tulee hyvä mieli) ja tunnustelen mieltäni. Tällainen. Tänään. Tällaisen päivän jäljiltä. Minä olen Rooibos ja minä kirjoitan.


ps. posti toi tänään The Writer on Her Work -kirjan, jonka osasin hankkia Katjan suosituksesta. Tuskin maltan odottaa. Juon kuitenkin cavan loppuun ensin ;).

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Sinne meni

Sydän hakkaa, vaikka en ole muuta tehnyt kuin istunut paikoillani. Melkein paikoillani. Sormet ovat kyllä liikkuneet, kirjoittaneet meiliä, ladanneet liitetiedostoa, klikanneet "lähetä"-nappulaa. Yllätin itsenikin ripeällä toiminnalla. Eilen nimet novelleille, joilla ei sellaisia ollut, tänään käsikirjoitus eteenpäin. Kaikkialle, mihin sen pystyi laittamaan sähköpostilla, eli kuuteen taloon. Huomenna hoidan printtauspuolen ja loput kolme (tai kaksi, en ole vielä päättänyt) kustantamoa saavat omat kappaleensa. Mukana on kaksi sellaista kustantamoa, joissa Kreikkalaiset eivät ole käyneet vielä lainkaan. Saa nähdä millä aikataululla näistä uusista paikoista tulee viestiä.

Hämmentävää. En itsekään oikein tajua, miten siinä näin kävi, että rykäisin koko hoidon kasaan jo tänään. Vuosi sitten matkaan lähti 101 sivua, tänään 112 sivua. Muukin on muuttunut kuin sivumäärä. Yksi novelli jäi kokonaan pois, toinen tuli sen tilalle. Suurinta osaa novelleista muokkasin, useita enemmän kuin vähemmän. Tuli lisää pituutta, tuli kertojaratkaisuja, tuli jatkoa tarinoihin. En voi oikein muuta kuin toivoa, että osasin muokata tekstejä tarpeeksi ja oikeaan suuntaan. Nyt tietenkin tuntuu, että ihan huonojahan ne ovat ja ettei niillä saa ikinä ylitettyä julkaisukynnystä, tuollaisilla, mutta sellaista se on aina. Tässä vaiheessa iskee aina se paniikki ja huonoudentunne, mutta kyllä se siitä vähän ajan kuluttua.

Kunhan saan paperiversiotkin lähtemään, olen taas hetken ihan irrallani. Ihan eksyksissä myös, luulen. Ei se haittaa. Pieni pääsiäislomailu siihen väliin taitaa olla ihan hyvä asia. Samoin vappu. Samoin äitienpäiväviikonloppu. Sen jälkeen alkavatkin toukokuun vapaat maanantait - toivottavasti osaan silloin kirjoittaa taas jotain, etten ole enää ihan pihalla.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Nimiä

Kiireinen viikonloppu. Junaa, sukulaisia, saunomista, hiukan hiljaisuutta ja paljon aurinkoa. Tulin kotiin ja istuin hetken. Sitten avasin koneen. En ole kirjoittanut viikonloppuna, mutta olen ajatellut nimettäviä novelleja, koko kokoelmaa. Äsken tarkistin kaikki novellit, tarkistin nimitilanteen. Keksin nimiä. Uusia nimiä tuli neljä: Myylle, Gammalle, Phille ja Khiille. Juuri nyt tajusin, että Khiin nimi taitaa olla koko kokoelman uusi työnimi kun lähetän sen toiselle kustantamokierrokselle. Jollen tule toisiin ajatuksiin.

Kreikkalaiset 2.0 alkaa ihan oikeasti valmistua. Pian se lähtee taas kustantamoihin. Tuskin maltan odottaa :).

(Vaaleja en nyt kommentoi - niistä minulla ei ole mitään kaunista sanottavaa.)

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Nomen est omen

Ei aivotoimintaa. Yritän hankkia sitä, sillä luulen, että muutamalle novellille pitäisi keksiä nimi. Ainakin Phille, Khiille ja Iotalle. Ja koko kokoelmalle tietenkin myös. Edellisen kässäriversion nimi ei kelpaa, se on huono. Ja onneton. Mielikuvitukseton. Tylsä. Epäkiinnostava. Lattea. Niin että edellisen nimen ongelma tuli varmaan selväksi...?

Nimien keksiminen on vaikeaa. Jos nimi ei tule samantien, se ei välttämättä tule koskaan. Olen valittanut nimien keksimisen vaikeudesta ennenkin, viime huhtikuussa nimittäin. Voin kertoa, että valitus jatkuu. On minulla nyt yksi ehdokas kokoelman nimeksi, mutta siinä on ne samat viat kuin viimevuotisessakin: onneton, mielikuvitukseton, tyksä, epäkiinnostava, jne jne jne.

Miten nimien keksiminen voikin olla niin vaikeaa? Kontakti sanoi joskus, että "senkun otat novellin nimeksi jonkun lauseenpätkän sieltä novellista", mutta siinä vaiheessa kun pitäisi etsiä nimeksi kelpaava pätkä, aivoni lyövät tyhjää enkä edes ymmärrä lukemaani. Valitse siinä sitten jotenkin edustava nimi novellille. No, laitan kaiken toivoni siihen, että jos saan joskus Kreikkalaisille sopimuksen, kustannustoimittaja auttaa nimiasiassa... Toivossa on hyvä elää, mutta sitä ennen pitäisi kehittää edes jotkut nimet novelleille, jotta saisi ne eteenpäin. Eikun hommiin.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Jonoon, järjesty!

On hirveän vaikeaa suunnitella, mihin järjestykseen laitan novellit tällä kertaa, kun kasaan ne yhteen tiedostoon, jonka lähetän kustantamoihin. Omega on numero ykkönen tällä kertaa, sen tiedän. Sigman laitan kakkoseksi ja sitten tulee Tau. Kolmen kärki on siis selvä, mutta entä sitten. Ehkä Rho, Ksii, Phi ja Khii? Mutta se tarkoittaa sitä, että Pii on vasta kahdeksas, ja se on yksi parhaista. Toisaalta Rho on kokenut suuremman muodonmuutoksen Piihin verrattuna, joten eikö se puolusta paikkaa korkeammalla tässä rankingissa?

Ainoa yleismaailmallinen oppi, jota olen saanut kokoelman kasaamiseen, on Sari Malkamäeltä kuultu kommentti, että kun kasaa novellikokoelmaa, pitää laittaa parhaat novellit alkuun, jotta kustantamon kiinnostus pysyy yllä. Sitä olen yrittänyt, mutta on vaikea tietää, mitä Top 3:n jälkeen pitäisi tarjota. No, uskon, että ainakin niissä kustantamoissa, joista olen saanut palautetta, kässärin uusi versio luetaan kokonaan, vaikka tekstit olisivatkin vähän väärässä järjestyksessä, mutta olisihan se kiva laittaa ne jotenkin fiksusti pinoon.

Mitä muuta olen oppinut kokoelman kasaamisesta? Etteivät kaikki novellit voi loppua synkästi... eivätkä ne enää lopukaan. Ne saattavat olla mollivoittoisia monetkin, mutta lopuissa on kohotusta, väitän minä.

Väsäsin paperille listan Kreikkalaisista ja merkitsin numeroilla niiden suunnitellun järjestyksen. Sitten merkitsin päähenkilön sukupuolen uros/naaras-merkillä ja novellin lopun tunnelman plussalla, miinuksella ja epäselvissä tapauksissa kysymysmerkillä. Jos nyt sentään yrittäisi jakaa tekstit tasaisesti päähenkilön sukupuolen ja lopun onnellisuuden suhteen. Ettei laita kaikkia miehiä yhteen kasaan, tai kaikkia onnettomia loppuja. Siis sen jälkeen kun olen saanut päätettyä, mitkä tekstit sijoittuvat parhaudessa sijoille 4.-10. Siinä kohtaa on tungosta.

Tänään olen saanut aikaan päätöksen siitä, että lähetän kokoelman ulos mahdollisimman pian. Deadlinet ovat hyviä, mutta niiden odottaminen saa minut huonotuuliseksi. Ja kun homma alkaa olla jo kasassa, kuitenkin. Khiitä täytyy vielä muokata, siihen pitää saada pysähdyksiä, mutta muuten näyttää ihan ok:lta. Järjestyskin alkaa muotoutua. Ja pilvisen päivän päätteeksi taivas alkaa kirkastua. Ehkä tänään saadaan vielä auringonlasku.

Verryttelyä

Kirjoittaminen tökki myös lähikuppilassa. Joko en jaksa tai en uskalla tai sitten se on harjoituksen puutetta. Selailin Tommi Parkon kirjaa Kirjoita runo ja kirjoitin runon. Kirjoitin kuusi runoa. Vasta ne saivat jotain irti sisältäni. Eivät kokonaan, mutta löysennettyä vähän. Yritän olla armollinen itselleni ja etsiä sanoja vain jos ne haluavat tulla etsityiksi. Voi myös olla, että luen vain kirjaa.

Ei ylenpalttista onnea ja hehkumista tänään. En silti valita. Otan mieluummin huononkin kirjoituspäivän. Sitäpaitsi lounaan jälkeen voisin lukea Khiin ja Epsilonin, viilata niitä.

Taivas on edelleen pilvessä, mutta häikäisee silti. Haluaisin sanoja, mutta en tiedä haluavatko ne minua. Syömään. Musiikkia soimaan ja maha täyteen. Ja mieluummin huonokin kirjoituspäivä kuin ei kirjoituspäivää ollenkaan.

Tunkkainen aamu

Tänään on kirjoitusvapaapäivä. Heräsin aamulla ja yritin välittömästi kaivautua takaisin peittoihin. Parin torkkunappuloitsemisen jälkeen puhuin itselleni järkeä. Ylös. Nyt. Kirjoittamaan.

Avasin kaikki kaihtimet ikkunoista ylös asti. Nyt istun koneen ääressä kulmia kurtistellen. Ei paista, mutta häikäisee pahasti. En haluaisi laittaa kaihtimia alas, koska ne pimentävät päivää, joka on muutenkin vähän tuhruisen värinen.

Ennen aamiaista kirjoitin pari sivua käsin. Tuntui kuin jostain olisi pilkahdellut valoa. Söin aamiaisen, kirjoitin pari sivua lisää, pienen omituisen tarinan. Päivä tuntuu edelleen vähän tympeältä; on vaikea keskittyä siihen, mitä on. Ajatukset pyörivät ympyrää ja haluavat keskittyä kaikkeen siihen, mitä ei ole. Esimerkiksi että huomenna ei ole vapaapäivä. En haluaisi hukata vapaapäivääni sellaisen ajattelemiseen. Odotan, että lähikuppila aukeaisi ja voisin mennä sinne kirjoittamaan. Siellä on usein helpompi keskittyä kuin kotona.

Sänkyä pedatessa tuli mielen viime kevät ja virkavapaa. Vuosi sitten tänä samana päivänä saatoin olla yhtä vastentahtoinen. Kreikkalaisten kirjoittaminen oli loppusuoralla ja viilasin viilasin viilasin, enkä luonut uutta. Olin huonotuulinen ja hankala. Päätin lähettää Kreikkalaiset matkaan. Kässärin viimeinen viimeistely ei tuntunut sopivan minulle siinä hetkessä. Sänkyä pedatessani mietin, onko tämä samaa, Kreikkalaisten uudelleenkirjoitus niin lähellä loppua, että alan taas ärtyä.

Ajattelen kaikenlaista ja samalla ajattelen, että oikeastaan en ole huonotuulinen enkä hyväntuulinen. Voin olla mitä tahansa. Minulla ei ole tuulta tänään. Olen aina inhonnut tällaista oloa, sillä kumpaan suuntaan tahansa kallistuukin, se tuntuu aina feikiltä, koska se on tarkoituksellista.

Yritän katsella pilvistä taivasta, yritän tarttua hetkeen. Carpe Diem ja niin edelleen. Syyllistän itseäni siitä, etten ole läikkyvän onnellinen vapaapäivästä ja sanon heti perään, että älkää käsittäkö väärin - onhan tämä ihanaa. Onhan tämä. On. - Niin kyllä onkin. Ehkä luen yhden kirjan loppuun (vaikka tuntuu, ettei vapaapäivää saisi "tuhlata" lukemiseen, vaan pitäisi kirjoittaa sormet verillä, taukoamatta) ja lähden sitten lähikuppilaan. Kyllä tästä vielä hymyilevä päivä tulee, kun relaan vähän :).

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Tein melkein kaiken, mikä pitikin tehdä

Olen ollut tänään aika reipas. Keittiö on tosin vielä jynssäämättä, mutta olen siivonnut, pyykännyt, lukenut velvollisuuskirjan loppuun, kirjoittanut siitä arvion, käynyt pitkällä kävelylenkillä ja sunnuntaikahviloittelemassa. Aika hyvä saldo, loppujen lopuksi. En ole kirjoittanut, mutta ehkä sitä vielä ehtii, sängyssä unisivuja vaikka.

Huomenna on vapaapäivä eli kirjoituspäivä. Minulla ei ole aavistustakaan, minkä tekstin kimppuun käyn, mutta jospa se selviäisi ennen huomista. Nyt kun katson Kreikkalaisia, niin ei siellä mitään täysin onnetonta enää ole. Ehdottomasti parempi kokoelma kuin vuosi sitten. Taidan laittaa Kirjoituskaverille silti vielä luettavaa - kummasti toinen silmäpari näkee sen, mitä oma ei näe. Alkaa kuitenkin olla jo hyvä olo. Ehkä saan kokoelman liikkeelle jo jopa ennen vappua. Se olisi ihan hienoa.

Tänään paistoi aurinko. Nyt ulkona on pimeää ja sisällä valot lämmittävät kodin. Seuraavaksi sytytän kynttilän.

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Työhuone

Jos saisin valita, asuisin asunnossa, jossa minulla olisi työhuone. Sen ei tarvitsisi olla suuri: työpöytä, työtuoli (hyvä ja ruma kuten kaikki hyvät työtuolit ovat), kirjahylly - siinä se. Ehkä nojatuoli ja jalkalamppukin, mutta ne eivät ole pakollisia. Niin ja ikkuna tietenkin. Eräs tuttu heitti kerran, että "tietenkin siitä sun työhuoneesta ois ovi pihalle" ja se olisikin aivan luksusta; niin luksusta, etten edes haaveile sellaisesta. Huone riittäisi.

Työhuoneesta haaveileminen ei oikeastaan tarkoita sitä, että haaveilisin omasta tilasta, vaan siitä, että työhuone saisi näyttää juuri siltä, miltä se näyttäisi. Työhuoneeseen voisin kerätä näkyville kaiken sen, mikä merkitsee tai herättää ajatuksia. Valokuvat, lehtileikkeet, kirjat, taulut, matkamuistot, rasiat täynnä tavaroita... Ja sitten ovi kiinni, niin ettei kaaos näy muualle asuntoon. Paikka, jota ei sisusteta, vaan paikka joka sisustuu. Leikekirja - se kuvaa ehkä parhaiten sitä, millainen haluaisin työhuoneeni olevan.

Ei sillä, en valita nytkään. On työpöytä, jolle mahtuu tarpeellista ja tarpeetonta tavaraa, on kakkoskirjahylly tuossa lähellä, on ikkuna ja maisema. Mutta olisihan se ylellistä, että olisi työhuone, jonka voisi omistaa itselleen. Työhuone, jonka kirjoituspöydän kulmalla olisi kuppi rooibosta tai hyvää mustaa teetä, tummaa suklaata ja niitä Malacon isoja salmiakkikaloja, joita olen himoinnut jo neljä päivää. Ehkä tuo sama vanha orkidea, joka kukki aikoinaan kolme vuotta putkeen ja viettää nyt sapattivapaata, eikä suostu osoittamaan viihtymisen merkkejä. Seinillä olisi paljon kaikkea ja ikkuna ei antaisi suoraan etelään, jotta aurinko ei häikäisisi kirjoittajaa liikaa. Ja siinä työhuoneen ympärillä, siinä olisi koti.

Haaveilla kai saa aina?

Viikonloppu-zeniä

Go confidently in the direction of your dreams! Live the life you've imagined.
(Thoreau)

Tänään olen saavuttanut tavoittelemani asiat: kävin lauantaikahvilla kahvilassa, pesin vessan yltä päältä, laitoin ruokaa, tiskasin ja söin. Ja todellakin söin. Joinain päivinä ruoka todella osuu maaliinsa. Vaikka nyt itse sanonkin, niin oli niin hyvää ruokaa, etten melkein malttanut lopettaa syömistä. Ihan jumalaisia paahdettuja juureksia! Eivät kai mitenkään erikoisia, mutta juuri tähän kohtaan täydellisiä. Jos jotakuta kiinnostaa, niin paljon palsternakkaa, paljon juuriselleriä, hiukan porkkanaa. Leikataan sopiviksi lohkoiksi, uitetaan marinadissa jossa on oliiviöljyä, yhden appelsiinin mehu, suolaa, hiven mustapippuria ja aika runsaasti kuminan- ja fenkolinsiemeniä. Jos olet reipas, laitat mukaan myös appelsiinin kuorta. Sitten uunipellille (älä kaada kaikkea marinadia mukaan, etteivät juurekset ui) ja uuniin, noin 200 astetta ja puoli tuntia tai kunnes näyttävät mahdollisimman herkuilta. Ah, ah, ah! Toimi erittäin hyvin itsepaistetun paahtopaistin kanssa. Oli vähällä etten syönyt myös huomisen annosta (ainakaan kokonaan, krhm ).

Ihanan ruuan lisäksi aurinko paistaa, maljakossa on kaikenvärisiä tulppaaneja Hakiksen torilta, musiikkina soi Samae Koskisen uusin, josta tulee hämmentävän hyvä mieli. Mitä vielä? No tietysti haluaisin kirjoittamista, mutta ensin pitää lukea - lupasin lukaista yhden englanninkielisen romaanin ja kertoa mielipiteeni siitä viimeistään maanantaina, joten lukemaan lukemaan.

Kun ihanat juurekset olivat uunissa, makasin keskellä lattiaa venyttelemässä selkääni. Silmät sattuivat kirjahyllyssä olevaan Sana Krasikovin Vielä vuosi -novellikokoelmaan, ruoka tuoksui, aurinko ja kaikki, ja muistin, että niin tosiaan, minulla on maanantaina vapaapäivä. Kokonainen vapaapäivä itselleni ja kirjoittamiselle. Hymyilen kun ajattelen sitä. Ihan kuin aurinko paistaisi vielä vähän keväisemmin.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Suhteellisuusteoriaa

En ole kirjoittanut mitään yli viikkoon. Tänään, kun juttelin ystävän kanssa, tajusin, että siitä se juureton, sinne tänne säntäilevä, aloilleenasettumaton olo johtuukin. No kidding, Einstein? Miten se tuleekin aina vähän yllätyksenä, että erilaiset olot johtuvat kirjoittamattomuudesta? Välillä tuntuu, etten ole kovinkaan kehittynyt yksilö; joudun keksimään tässä asiassa pyörän yhä uudelleen ja uudelleen.

Tänään olen lukenut yhtä kirjaa - onnistuin hankkimaan aikataulutettua lukemista, vaikka lupailin itselleni, että loppukuu on omaa aikaa. No, kyllä se onkin, mutta maanantaihin mennessä pitää lukea tuo kirja. Siinä sivussa voi toki lukea muutakin. Niin kuin esimerkiksi Carrigerin Blamelessia sängyssä. Ja kirjoittaa? Kyllä, kirjoittaa myös. Tänään kirjoitan unisivut, ihan vain sen takia, että juurtuisin taas hiukkasen paremmin omaan elämääni.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Malttamaton

Koska olen malttamaton, en jaksa tehdä tuota "30 kirjaa" -haastetta oikeaoppisesti. Sen sijaan listaan kaiken alle ja selviän yhdessä päivässä ja kevyesti raapaisten, siinä missä muut paneutuvat asiaan. Laiska mikä laiska :). Vastauksina olevat kirjat on hyvin suurelta osin poimittu omasta kirjahyllystäni, sillä en yksinkertaisesti kykene muistamaan kaikkea hyvää, mitä olen lukenut, joten otin oman kirjahyllyn valikoiman muistin tueksi. Jälkikäteen vilkaistuna on myös aika lasten- ja nuortenkirjapainotteinen lista. Ilmeisesti niistä on jäänyt voimakkaita muistijälkiä. Joka tapauksessa: Här, var så goda:

Day 01 – Best book you read last year - Essi Kummu: Karhun kuolema Tätä ei tarvinnut miettiä hetkeäkään, sen verran selvä voittaja.

Day 02 – A book that you’ve read more than 3 times - Oi, niitä on niin monia! Vaikkapa Viisikot, Harry Potterit, Linnanneidon lokikirja (Dodie Smith), Britta-sarja (Pahnke) ja niin edelleen.

Day 03 – Your favourite series - Tässä kohtaa tittelistä kilpailevat a) Britat, b) Harry Potterit, c) Twilight ja d) Universumien tomu. Luulenpa, että palkinto menee Philip Pullmanin His Dark Materials -sarjalle eli suomalaisittain Universumien tomu -sarjalle.

Day 04 – Favourite book of your favourite series - Helppo: The Amber Spyglass eli sarjan viimeinen osa. Harry Pottereista suosikki olisi ollut Harry Potter ja Azkabanin vanki. Jos olisin valinnut Britat, kirja olisi ollut Britta ja Hopea talvipuuhissa, ja Twilight-sarjasta varmaan Twilight eli aloitusosa.

Day 05 – A book that makes you happy - Vilja-Tuulia Huotarinen: Iloisen lehmän runot

Day 06 – A book that makes you sad - Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli. Tätä ei varmaan tarvitse perustella?

Day 07 – Most underrated book - Essi Kummu: Karhun kuolema

Day 08 – Most overrated book - Ursula K. Le Guin: Maameren tarinat. En tiedä miksi, mutta eipä tehnyt kummoista vaikutusta.

Day 09 – A book you thought you wouldn’t like but ended up loving - Diana Wynne Jones: Tuli ja myrkkykatko

Day 10 – Favourite classic book - Charles Dickens: David Copperfield

Day 11 – A book you hated - Tähän on ihan sairaan vaikea keksiä mitään, koska olen aktiivisesti unohtanut todella ällöinä pitämäni kirjat!

Day 12 – A book you used to love but don’t anymore - Elyne Mitchell: Thowra, hopeaharja

Day 13 – Your favourite writer - Jaa-a, tämä on tosi paha. Saako valita kaksi? Ei, en kykene edes kahteen, kun hyviä on niin paljon. En vaan voi. En pysty koskaan edes sanomaan lempiruokaani sitä kysyttäessä, kun lemppareita on niin paljon, että on mahdotonta valita.

Day 14 – Favourite book of your favourite writer - Ks. edellinen vastaus. Laitan tähän kuitenkin jotain ja se jotain on Richard Adamsin Ruohometsän kansa.

Day 15 – Favourite male character - Tietenkin Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon Mr Darcy!

Day 16 – Favourite female character - Tämä on paha, paha paha paha... Tykkään kirjoista enkä niiden tietyistä henkilöistä... Laitetaan tähän nyt lonkalta Philip Pullmanin Universumien tomun Lyra Silvertongue.

Day 17 – Favourite quote from your favourite book - Augh! Miksi pitää olla näitä "favorite book" -liitännäisiä kysymyksiä? Sitäpaitsi osaan monia kohtia ulkoa, monista kirjoista. Niin kuin tämän: "'Ei enää maitoteetä', kirjoitti Emilia Byrd Starr päiväkirjaansa, kun hän läpäistyään oppikoulunsa palasi Shrewsburystä kotiin Uuteen Kuuhun ja valmistautui tekemään nimensä kuolemattomaksi." (L.M.Montgomery: Runotyttö etsii tähteään)

Day 18 – A book that disappointed you - Laura Lindstedt: Sakset. Sen siitä saa, kun odottaa jotain tajunnanräjäyttävää.

Day 19 – Favourite book turned into a movie - Philip Pullman: The Golden Compass. En tykkää Nicole Kidmanista, mutta voi luoja miten hyvä Mrs Coulter! Niin järkyttävän pelottava - ihan huippu valinta rooliin ja hyvä suoritus.

Day 20 – Favourite romance book - Stephenie Meyer: Twilight

Day 21 – Favourite book from your childhood - Elyne Mitchell: Thowra, hopeaharja

Day 22 – Favourite book you own - Banana Yoshimoto: Kitchen. Yoshimoton Kitchen ja myös N.P. iskivät kuin 1000 volttia aikoinaan. En tiedä, mikä niissä oli, mutta vaikutuin niistä suuresti ja ne kuuluvat edelleen kirjahyllyni sellaisiin kirjoihin, että kun niitä katsoo, rinnassa läikähtää.

Day 23 – A book you wanted to read for a long time but still haven’t - Näitä on monta, mutta sanotaanpa nyt vaikka Saatana saapuu Moskovaan. Kaikki siitä aina puhuvat ja tunnen alemmuutta, kun en ole lukenut sitä. Pelkään myös, etten tykkäisi siitä ja huomaisi sen neroutta, ja sitten tuntisin vielä suurempaa alemmuutta...

Day 24 – A book that you wish more people would’ve read - Montako kertaa saa vastata saman? Jos saa, niin edelleen Essi Kummu: Karhun kuolema. Jos pitää olla eri kirja, niin Siri Kolu: Metsän pimeä. Jos saa sanoa vielä yhden, sanon että Gail Carrigan: Changeless, ihan vain siksi, että Carriganin kirjat ovat jotakuinkin hervottomia. Viihdettä parhaimmillaan.

Day 25 – A character who you can relate to the most - Apua, tämä on vaikea. Näitäkin on niin paljon. Lapsuudessa tietenkin Montgomeryn Pieni runotyttö eli Emilia, parinkympin kieppeillä Yoshimoton Kitchenin päähenkilö, joka nukkui parhaiten keittiöissä ja rakasti ruokaa. Nyt - en tiedä.

Day 26 – A book that changed your opinion about something - Mika Waltari: Sinuhe, egyptiläinen. Tämän kirjan jälkeen tajusin, että klassikot ovat syystä klassikoita ja että sana klassikko ei tarkoita todellakaan sitä, että kirja olisi tylsä...

Day 27 – The most surprising plot twist or ending - Ei varmaan kaikkien aikojen yllättävin, mutta tuo Carriganin Changelessin loppu on ollut viime aikojen yllättävin veto. Ja olihan sekin aika jysäys Harry Pottereita lukiessa, kun Dumbledore kuoli. Samoin Taru Sormusten Herrasta -kirjassa kun luulin, että Gandalf potkaisi tyhjää.

Day 28 – Favourite title - Ja tähänkin haluaisin laittaa monta! Jos nyt pitää yksi laittaa, niin Daniel Katz: Laituri matkalla mereen

Day 29 – A book everyone hated but you liked - Tämä on ihan mahdoton. Varmaan jotain huttua, jota aina välillä luen. Lähinnä se on kyllä sitä, että tietyt ihmiset eivät ymmärrä miksi luen tiettyjä kirjoja, eikä suinkaan sitä että he olisivat vihanneet ko. kirjoja. Ei pysty vastaamaan tämän paremmin.

Day 30 – Your favourite book of all time - Ja sarjassamme mahdottomat kysymykset. Jos saa valita eri kategorioihin, niin sitten voin harkita, mutta että yksi ja vain yksi? Ei ei ei. Sanotaan sitten vaikka, että kirja, jota en ole vielä kirjoittanut.