Kirjoittamisoppaista edelleen

Edellisen postauksen kommenttilootassa käytiin pientä keskustelua kirjoittamiskirjoista, ja koska tapani mukaan en osaa selittää asioita lyhyesti (paitsi novelleissa kuulemma joskus liian lyhyesti ja kryptisesti, täällä sitten pitkästi ja kryptisesti, tasapainon vuoksi!), siirrän kommentointini kommenttilootasta bloggaukseen.

Helmi-Maaria Pisara kommentoi kirjoittamiskirjapostaustani seuraavasti: "Niin ja tuo lista kirjoitusoppaistahan on varsin kattava. En tosin tunne kaikkia. Mutta ei kai niitä oppaita ihan kauheasti tarvitsekaan lukea? Hyvää oppia saa, kun lukee sekaisin hyviä ja huonoja kirjoja, avaa niiden sisälmykset näkyville, ja tutkii, miten ne on rakennettu ;)" ja Helmi-Maarian kanssa täysin samaa mieltä :). Kuitenkin tykkään aina välillä lukea kirjoitusoppaita. Miksi?

Arkipäivissäni ei juurikaan ole puhetta kirjoittamisesta. Ei vertaistukea (paitsi täällä blogissa, kiitos kaikille!), ei puhetta kirjallisuudesta, ei sanaakaan fokalisaatiosta, tyylistä, minäkertojasta, takaumista, mistään. Usein tuntuu, että arjessani ei ole myöskään yhtään ajatusta kirjoittamisesta. Se on se syy, miksi luen kirjoittamisoppaita. Kausiluontoisesti, en yletaikaa. Hiukan ruuan ääressä, vähän aikaa sängyssä ennen nukkumaanmenoa. Jotta joku puhuisi kanssani kirjoittamisesta. Jotta muistaisin stressin syövereissäkin, mikä on tärkeää.

Olen Helmi-Maarian kanssa samaa mieltä siitä, ettei oppaita tarvitse lukea. Eivät ne tee kirjoittajaa. Se, mitä minä saan niistä saattaa olla idea raakatekstiharjoitukseen. Enimmäkseen niiden tuoma apu on sitä, että kun luen kirjoittamisesta, ajattelen kirjoittamista. Ja kun ajattelen kirjoittamista, saatan keksiä jotain uutta johonkin tekstiini. Ja vaikka lukisin maailman kaikki kirjoittamisoppaat ja tekisin juuri niin kuin niissä sanotaan, se ei ole tietenkään oikotie onneen; kirjoittamani teksti ei ole yhtään sen parempaa. Tarkoitan siis, että kyllä, kirjoittamisoppaista samoin kuin kirjoittajakoulutuksista voi saada paljon, mutta eivät ne mikään takuu ole. Ainoa takuu tuntuu olevan se, että jos haluaa kirjoittaa, saa istua koneen ääressä takapuolensa puuduksiin ja hartiansa tärviölle.

Siihen, että osteskelen ja lueskelen välillä noita kirjoittamiskirjoja, on toinenkin, pieni ja taustalla oleva syy. Haluaisin itse joskus opettaa kirjoittamista ja siihen peilattuna on kiva lukea, mitä muut sanovat kirjoittamisesta - ihan samalla tavalla kuin on kiva itse olla kirjoituskursseilla ja kuunnella mitä opettajat kertovat :).

Kirjoista ja kirjoittamiskirjoista

Minulla on Maritta Lintusen Ovisilmä yhä kesken, kaksi novellia jäljellä. Tähän mennessä olen tykännyt eniten novellista Naapurukset. Siinä tunnelma lipeää lopussa unen- ja kohtalonomaiseen loppukohotukseen. Joissain novelleissa tosin tulee vähän sellainen olo, että ne loppuvat kesken, mutta jotenkin mukavaa luettavaa silti, sopivaa tähän hetkeen.

Luin Lintusta tänä aamuna sängyssä ja sitten kun rupesin harkitsemaan ylösnousua, mietin samalla, miten harmillista on, että en ole tiennyt Lintusestakaan mitään ennen tuota alelaarista ostettua kirjaa. Jotenkin tuntuu, että monet novellikokoelmat elävät unohdettua elämää, jos elävät ylipäätään. Etenkin, jos kokoelma on yli vuoden vanha. Nopea kierto, niinpä. Onneksi on kirjastoja, ehkä tuokin kokoelma löytyy kirjastosta ja päätyy luettavaksi.

Kirjastoja ajatellessani katse eksyi omaan kirjahyllyyni ja tuohon pieneen kirjoittamisoppaiden tai sanoisinko kirjoittamiskirjojen kokoelmaani. Männä viikolla, kun yritin tilailla uusia kirjoittamiseen liittyviä kirjoja netistä, törmäsin samaan ongelmaan kuin ennenkin. Hirveän vaikea päätellä, että mikä kirjoista on hyvä, mikä loistava, mikä aivan turha tai toistaa jo moneen kertaan luettuja. Harvasta vähänkään tuntemattomammasta kirjoittamiskirjasta löytyy mitään fiksua netistäkään. Osta siinä sitten...

Edellä olevan ajatuskulun myötä päätin listata omasta hyllystäni ne kirjoittamisoppaat, joita suosittelen mielelläni kanssakirjoittajille. Joten, tässä tulee Rooiboksen kirjoituskirjojen suosikkilista oman kirjahyllyn antimista (satunnaisessa järjestyksessä):

Bruce Holland Rogers: Word Work - Surviving and Thriving as a Writer
Ray Bradbury: Zen sanataiteessa. Esseitä luovuudesta.
Claes Andersson: Luova mieli
Julia Cameron: Tyhjän paperin nautinto
Natalie Goldberg: Writing Down the Bones
Natalie Goldberg: Wild Mind
Anne Lamott: Bird by Bird. Some Instructions on Writing and Life.
Dorothea Brande: Becoming a Writer
Hirvonen&Silfverberg: Sata sivua
Vacklin&Rosenvall&Nikkinen: Elokuvan runousoppia

Näistä Cameron ja Goldberg ovat tunnettuja ja varsinkin Goldberg tuntuu innoittavan monet seuraamaan goldbergiläistä polkua kirjoittamisen suhteen. Hyödyllisiä kirjoja, joissa puhutaan kirjoittamisesta laajemmin kuin kynänä paperilla. Bruce Holland Rogersin kirjasta tykkään erityisesti - siinäkin laajahko lähestymistapa, vaikka parinvalintavinkit (!) aiheuttivatkin minussa lähinnä epäuskoista tuhahtelua - muuten tosi hyvä. Branden kirja taas on kirjoitettu vuonna 1934 ja se on käsittämättömän ajantasainen opus yhä. Kiinnostavaa on myös huomata, ettei aamusivut ole Goldbergin tai Cameronin keksintöä, vaan aamusivuja on harrastettu maailman sivu. Lamott on myös hyvä, alku ehkä vähän junnaava, mutta parani huomattavasti loppua kohden. Kotimaisista Elokuvan runousoppia käsittelee käsikirjoittamista ja 90% sen annista on relevanttia myös proosaa kirjoitettaessa. Varsinainen tiiliskivi, mutta erittäin kattava ja hyödyllinen järkäle - sisältää niin teoriaa kuin harjoituksiakin.

Jos joltakulta löytyy suosituksia kirjoittamiseen liittyvistä kirjoista, kertokaa ihmeessä! Haluaisin kartuttaa kokoelmaani, mutta niin kuin sanoin, hankkiminen on vähän hakuammuntaa. Joten: paljastakaa kirjahyllynne sisältö kommenttilootassa :).

Kanakeittoa ja Earth Hour

Tänään sammutetaan valot tunniksi: Earth Hour on taas täällä. Tosi monena vuotena olen ollut jossain muualla Earth Hour -päivänä, mutta tänä vuonna siis kotona. Aion sammuttaa valot, sytyttää kynttilöitä ja mahdollisuuksien mukaan vääntää sähkölaitteiden off-namiskaa. En sentään jääkaapin off-nappulaa, mutta siis mahdollisuuksien mukaan muiden.

Ostin tänään käsilaukun. En muuten bloggaisi siitä, mutta oli ilo ostaa kivannäköinen, kotimainen, avainlipulla koristettu nahkalaukku. Kehuin Sokoksen kassalla myyjällekin, kuinka kiva on, kun valikoimassa on muutakin kuin Made in Chinaa. Oman, ihanan laukkuni on tehnyt Sastamalassa LA-Laukkuasema. Nettisivujen tuotekuvat ovat vähän tätimäisiä, livenä laukut näyttivät ihan erilaisilta. Oma laukkuni on yksinkertainen ja geometrinen ja musta. Ja kotimaista työtä! Jee! Monesti ostaisi mielellään kotimaista, mutta kun sitä ei tahdo löytyä valikoimista. Nyt löytyi :).

Loppupäivän ajattelin keskittyä siihen, mitä satun jaksamaan. Olo ei ole huono, mutta ei hyväkään ja jostain olen kehittänyt taas lämpöä. Toivottavasti ei pahene tästä! Seuraava siirto on tuo kesken oleva Maritta Lintusen Ovisilmä (vaikuttaa hyvältä) ja loikoilu sängyssä. Sitten teen kanakeittoa (eikö se olekin perinteistä toipilasruokaa?).

Eilen luin yhden viimekeväisen novellini ja nimesin tiedoston uudestaan. Novellista tuli Phi. Se korvaa yhden heikkolaatuisen ja heikkoideaisen tekstin Kreikkalaisista. Kuvaavaa on, että tällä korvattavalla tekstillä ei edes ollut omaa Kreikkalaista aakkosta nimessä - se oli nopea valinta mukaan kokoelmaan juuri ennen kuin lähetin Kreikkalaiset viime keväänä kustantamoihin. Tämä toinen on a) parempi ja b) sopii kokonaisuuteen paremmin. Katsotaan, jaksanko tänään tehdä mitä(än) kirjoittamisen eteen. Jos en muuta, niin voisin lukea Kirjoituskaverin lähettämän tekstin ja laittaa jonkin omistani vastavuoroon.

Kirjoitusharjoituksista

Tämän päivän ekan postauksen kommenteissa Paula kysyi näin: "Mitä pidät tuosta kirjasta Sata sivua? Miten se pystyy sinua houkuttelemaan?" Ajattelin kirjoittaa vastauksen ihan omaksi postauksekseen, sillä minusta tuntuu, että tästä saattaa tulla vähän pitkä selostus ja kommenttilootan kirjoitusruutu on niin pieni, etten jaksa kirjoittaa sinne kovin pitkästi :).

Tykkään Sadasta sivusta. Olen lukenut kirjoitusoppaan poikineen ja Sadassa sivussa tykkään sen konstailemattomasta otteesta: käypiä harjoituksia kirjoittajalle kuin kirjoittajalle. Monia harjoituksista voi hyödyntää jo olevassa olevan idean tai tekstin edelleentyöstämiseen ja monet taas ovat loistavia, kun pitää saada ns. pää auki ja kirjoitettua edes jotain. Lisäksi tykkään tehtävien lomassa olevista lyhyistä kirjailijoiden puheenvuoroista - minua jaksaa aina kiinnostaa, kun kirjailijat kertovat omista rutiineistaan ja tavoistaan kirjoittaa.

Paula kysyi myös, että miten Sata sivua -kirja minua houkuttelee. No, joskus olen raakatekstin kanssa vähän laiska: kirjoitan kyllä, vaikka sivukaupalla, mutta kevyttä soopaa mieluusti - en haasta itseäni. Okei, en kirjoita raakatekstiä pelkästään haastaakseni itseäni, useimmiten ihan vain siksi, että kirjoittaisin edes jotain. Tai pitääkseni käden liikkeessä. Vaimentaakseni omaatuntoa. Nauttiakseni. Pitääkseni hauskaa. Hankkiakseni itselleni vähän mielenrauhaa. Mutta joskus kirjoitan myös haastaakseni itseäni, etsiäkseni uusia tapoja nähdä ja sanoa, tai siinä toivossa, että löydän tarinan.

Tänään menin lähikuppilaan ja syötyäni sämpylän aloin kirjoittaa. Ihan mitä sattuu. Kun olin saanut päälimmäiset asiat mielestäni, otin Sata sivua ja selasin sieltä harjoituksen, jonka kirjoitin. Sitten toisen ja kolmannen. Etten olisi kirjoittanut pelkkää huuhaata, vaan jotta joutuisin oikeasti kirjoittamaan.

Tein tänään Sadasta sivusta kolme harjoitusta. Hauskin niistä oli kirjan tehtävä numero 53, henkilötietolomake kuvitteellisesta henkilöstä. Minun kuvitteellinen Ollini oli 40-vuotias romanttinen pasifisti, koruseppä, jonka ystävien mielestä hänen suuri rakkautensa oli ollut se keskimmäinen tyttöystävä ja joka oli viimeisimmässä erossaan perinyt mustan labradorinnoutajan, koska eksän uusi mies oli allerginen koirille. Ihan siis vain töitä mielikuvitukselle. Kirjoitin tehtäviä omasta elämästäni ja täysin kuvitteellisista henkilöistä. Se teki hyvää. Katsoa syvälle. Luoda edes pieni pätkä aivan uutta, nyt kun Kreikkalaiset ovat erittäin viilausvaiheessa, enkä luo niihin juurikaan uusia asioita, sanon vain jo olemassa olevat eri sanoilla.

Kirjoittamisen jälkeen menin ostoksille - uusi levy, tarjouksesta 20 tulppaania, ruokaa. Seuraavaksi syön ja sitten luen ja/tai kirjoitan. Luen myös vihdoin Kirjoituskaverin viimeisimmän lähetyksen, josta annan palautteen hänelle. Ja voisin katsoa, että mikä Kreikkalainen on seuraava, joka joutuu suurennuslasin alle. Edelleenkin olo on rauhallinen ja hyvä. En muista milloin olisin viimeksi elänyt näin hetkessä. Tai muistan sittenkin, Uudessa-Seelannissa, ja kotioloissa varmaan silloin, kun minulla on viimeksi ollut aikaa kirjoittaa kunnolla. Tällaisina päivinä olo tosiaankin on kuin olisi kotona.

Arkinen paratiisi

Vapaapäivä. Aamulla liikuin rauhallisesti, tein aamutoimet, vastasin vastaamattomiin meileihin, luin Nyt-liitteen, söin aamiaista. Aamiaisen jälkeen Sigma - luin sen läpi, korjasin ja viilasin tyyliä ja uutta kertojaa, lisäsin niihin paikkoihin joista kertojan läsnäolo hävisi näkyvistä. Kivun kuvauksesta en ole aivan varma; en tiedä miten kuvata sitä, vai kuvatako lainkaan, todetako vain? Katsotaan, mutta muuten Sigma on tältä erää valmis. Ja onnistunut. Se tekee hyvää Kreikkalaisten kokonaisuudelle.

Nyt vaihdan rikkinäiset, rakkaat, pehmeät kotifarkut pois jalasta ja laitan tilalle farkut, joissa kehtaa lähteä ihmisten ilmoille. Otan kirjoitusvihon, kyniä, Hirvosen ja Silfverbergin Sata sivua siltä varalta, että tarvitsen houkuttelua ja menen lähikuppilaan kirjoittamaan.

Parasta tähän mennessä on ollut Sigman kirjoittaminen ja se, että olen niin rauhallinen. Olo on tosi zen, enemmän kuin aikoihin. Hyvä olla.

Lohdullinen ajatus

Luin Kertomuksia pimeestä. Eniten tykkäsin Juha Huhtakallion novellista Nukkekoti. Makasin sohvalla ja luin. Nyt väsyttää - taas, edelleen.

Olen ajatellut hiukan Kreikkalaisia. Sitä, että olen saanut Kustantamo A:sta kaksi lausuntoa siitä yhdellä kertaa, Kustantamo E:ltä kannustavan viestin, palautetta. Ja kustantamo D miettii, mitä kokoelmasta pitäisi sanoa. Eivät sano suorilta "ei", odotuttavat. Näin lähellä en ole koskaan ollut, luulen. Onhan niitä lausuntoja tullut ennenkin, mutta silti. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että näin lähelle en ole koskaan päässyt. Tällä hetkellä se on lohduttava ajatus. Jollain toisella hetkellä tuntuu, että niin lähellä niin kaukana, mutta juuri tällä hetkellä tuntuu lohduttavalta.

Luulen, että minulla on lämpöä, mutta en mittaa sitä; en halua tulla sairaaksi. Menen ajoissa nukkumaan ja toivon, että herään aamulla terveenä ja pirteänä. Sängyssä voisin lukea jotain. Mitähän se sitten olisi?

Väliaikatiedotuksia

1. Pakkolukemiset on luettu ja nyt voin keskittyä ihan mihin itse haluan. Aika kivaa, vaikka vähän jääkin aina pakkolukemispuristusten jälkeen tyhjä kohta. Ajattelin täyttää sen novellikokoelmalla Kertomuksia pimeestä. Niin ja ruualla myös.

2. Sain tänään meiliä kustantamo D:stä. Pahoittelivat sitä, että ei vieläkään mitään uutisia, edes siis "ei kiitos"-viestin vertaa, vielä siis pohtivat. Ehtisinköhän postittaa heille uuden version Kreikkalaisten kässäristä ennen kuin ehtivät tehdä päätöksiä? Kilpajuoksu.

3. Yskin. Aika vähän, mutta kumminkin. Mietityttää. En jouda saamaan mitään outoja tauteja taas, olen ollut kutakuinkin terveenä vasta kuusi viikkoa - ensimmäiset kuusi viikkoa sitten viime elokuun.

4. Huomenna on vapaapäivä. Tuskin tajuan sitä vieläkään. Ihanaa. Ihan mahtavaa. Voin kirjoittaa. Siksi uskallankin uhrata tämän illan levolle ja lukemiselle, kun tiedän, että huomenna minulla on aikaa itselleni. Tai siis Kreikkalaisille, jos nyt niin halutaan ajatella.

Palkinto ja syntejä

Sain Tirlittanilta palkinnon, jee :). Olen saanyt sen joskus aiemminkin, mutta tartun nyt Tirlittanin loistavaan ideaan paljastaa omat seitsemän kuolemansyntiäni, kun seitsemän satunnaista asiaa on jo paljastettu kai pariinkin otteeseen. Eli täältä tullaan:

1. Ylpeys ja turhamaisuus
Kyllä, olen ylpeä ja joissain kohdin turhamainenkin. Teksteihini liittyen sekä ylpeä että turhamainen siitä, että minulla on jonkinlainen sisäsyntyinen oikeakielisyystaju (ei koske bloggaamista!). Ei tarvitse korjailla yhdyssanavirheitä ja lauseet ovat heti ensi kirjoittamalla rakenteeltaan loogisia. Siksi olenkin niin niuho huonon kielen suhteen...

2.Kateus
Kateus vie kalatkin vedestä. Myönnän, että joskus iskee kateus. Ihan kesken kaiken ja ihan irrationaalisesti. Yleensä, jos joku puolituttu saa kustannussopimuksen. Olen kyllä oppinut tästä poiskin, mutta silti joskus, huonona päivänä iloinen uutinen ärsyttää; aivan kuin jonkun kustannussopimus olisi minulta pois. Ehkä se joskus onkin, mutta ei varmaan vielä. Tarttis ensin olla oma loistokas kässäri, heh.

3. Viha
Tämä on vaikea. Mitä vihaisin? Joskus niitä asioita, jotka estävät minua kirjoittamasta, mutta terve järki tuppaa saamaan silloinkin voiton.

4. Laiskuus
Oi, tekosyyt ovat niin mukavia. "En voi siivota, koska -" ja sitä selitystähän riittää. Myös liikunnan suhteen iskee laiskuus, jos liikunnasta on taukoa ja sen synnyttämä riippuvuussuhde on loppunut. Laiskuus tulee esille myös siinä, että mieluusti kirjoitan kaksikymmentä sivua raakatekstiä sen sijaan, että ryhdyn hommiin ja muokkaan olemassaolevaa novellia. Lähinnä siinä on se aloittamisen hankaluus kyseessä.

5. Ahneus
No, nuo kirjat. Jos halvalla saa.. en osta mitä vaan, mutta näemmä vähän liikaa kumminkin. Joskus myös sellaisia, mitä en olisi halunnut ostaa.

6. Ylensyönti
Ruoka. Tietynlainen ruoka, nimittäin ilmakuivattu kinkku, ilmakuivattu poro ja kylmäsavuporo. Ei mitään rajaa, vaikka liika suola tekisi jo pahaa.

7. Himo
Kai sitä voisi himoksi sanoa, että enemmän kuin kutakuinkin mitään muuta haluan tulla julkaisevaksi kirjailijaksi. Vai onko se enemmänkin pakkomielle? Kirjoittamisen himoa en näe paheena - miten sen voisi nähdä, kun se on niin kiinteä osa itseä? Muitakin himon kohteita on, mutta koska internetin ihmeellisessä maailmassa surffaavat myös alaikäiset, niin jätetään tämä aihe tähän ;).

Kauniin bloggarin tunnustuksen haluan jakaa eteenpäin seuraaville, jotka toivottavasti eivät ole osallistuneet jo kymmentä kertaa: Olkaa hyvät, Narratiivin ee, Taikavirran Maria, Hevosteleva Juliana ja Kahden sivun Outi L.

Zenin ja kivuuden vuoksi

Zen on taas vähän kadoksissa. Etsisin sitä, jos minulla olisi aikaa. Mikä sitä aikaa sitten vie? Tällä hetkellä velvollisuuslukeminen - yritän rauhoitella itseäni, että enää tämä ilta ja huominen ilta ja se on sitten siinä. Sitten on taas aikaa itselle heti kun sitä vaan järjestää. Ja sitähän järjestää, esimerkiksi perjantai on vapaata kokonaan. Saan mennä kirjoittamaan raakatekstiä lähikuppilaan, saan muokata Sigmaa lisää, saan työstää tekstejä.

Zeniä pitää loitolla velvollisuuksien lisäksi työ - pitkästä aikaa se yrittää vallata alaa ajatuksista suhteettoman paljon työpäivän jälkeen. Luotan siihen, että perjantai tuo helpotusta tähänkin asiaan.

Annoin itselleni luvan ottaa hetken rennosti ennen kuin alan illan luku-urakkaan, ja luulen, että annan aivoille pienen breikin kirjoittamalla pari sivua raakatekstiä. Ihan mitä huuhaata tahansa, mutta jotain pientä, ihan vain itselle. Ei mitään tarkoitusta varten, vain pelkästään siksi, että se on kivaa.

Meditatiivinen sunnuntai

Sunnuntai! Omaa aikaa! Valoa! Toiveikkuutta! Laatuaikaa itseni kanssa!

Ei ole tapahtunut mitään erityistä. Olen tiskannut, pessyt pari koneellista pyykkiä, pyyhkinyt pölyt (imuroin eilen), lukenut vähän velvollisuusluettavaa, käynyt kirjoittamassa kahvilassa, kävellyt hiukan jäällä (Helsingin talvissa on ehdottomasti parasta se, että Töölön- ja Tokoinlahden jäällä voi kävellä), nautiskellut auringosta, juonut kaksi kuppia Karibian aurinkoa (kahvilalta loistava valinta päivän teeksi), syönyt bebeleivoksen, laittanut ruokaa (kohta jatkan) ja neulonut pitkästä aikaa.

Kahvilassa vilkaisin Imagea, koska kannessa oli Noomi Rapace. Haastattelussa oli sitaatti, jossa Rapace sanoi, että "on nöyryyttävää yrittää miellyttää kaikkia". Mietin sitä aika pitkään. Mietin raakatekstissä ketä minä yritän miellyttää ja onko niiden ihmisten joukossa joitain, joiden miellyttämisen voisi yrittää lopettaa.

Mietin raakatekstin kautta myös sitä, että pitäisi päästä kirjoittamaan tietoisen itseni läpi. Etsiä sieltä sitä säröä teksteihin, sitä loppuun asti menemistä, "sitä jotain". Jotkut kirjoittajaopettajat sanovat, että pitää löytää kaivo, toiset sanovat, että se on alitajunta, johon pitää päästä käsiksi. En tiedä, mihin suuntaan lähteä, mutta menen silti. Säkällä, käskopelolla ja perstuntumalla. Pitäisi tehdä taas harjoituksia, jotka avaavat tosia sanoja: kirjoittaa asioista, joita häpeän, joita vihaan, jotka synnyttävät kateuden tunteita. Aina välillä tekee hyvää kirjoittaa raakatekstiä niistä asioista, joista ei halua kirjoittaa. Sellaisista asioista, joihin liittyvät tunteet ovat aitoja ja voimakkaita ja joita ehkä vähän häpeääkin. Se puhdistaa jollain tavalla, saa kuonat liikkeelle ja henkisen aineenvaihdunnan toimimaan.

En ole jatkanut vieläkään Sigman viilausta. Velvollisuuslukemiset herättelevät huonoa omaatuntoa: torstaiksi kolme kuivaa asiakirjaa. Yritän opetella vain tärkeimmät kohdat. Torstain jälkeen olen vapaa kolme päivää; perjantaina olen palkattomalla vapaalla ja siihen viikonloppu päälle. Yritän sanoa itselleni, että torstain jälkeen ehdin kirjoittaa taas, vaikka joka päivä kunnes silmissä mustenee. Sitten kysyn itseltäni, olisiko tuo velvollisuuslukeminen jotain sellaista, jonka voisin siivota pois, jättää tekemättä. Ketä yritän sillä miellyttää? En tiedä, mutten osaa jättää keskenkään, kun olen kerran aloittanut. Seuraavaksi teen risottoa.

Sanoja

Lupasin kirjoittaa pari sanaa torstaisista Avaimen pirskeistä. Päälimmäiseksi jäi mieleen keskustelut kirjabloggaajien kanssa - oli kivaa, kiitos Salla, Jenni, Marjis, Jori,Arja, Sara ja Hanna! Ihailin muiden kykyä lukea missä hyvänsä - siis ruokatunnilla ja työmatkalla ja jokaisena liikenevänä minuuttina. Minun lukuharrastukseni tehokkuutta hillitsee kyllä se, etten voi lukea liikennevälineissä. Junassa kyllä ja lentokoneessa, mutta henkilöauto, linja-auto, ratikka - ei onnistu. No, onneksi on perjantai-iltoja; eilen lopetin Trudi Canavanin Last of the Wilds -kirjan ja kesken olevien määrä rauhoittui hiukan. Seuraavaksi luen joko Mister Pipin tai Kauneudesta loppuun ja niiden rinnalle otan varmaan jonkun uuden lukemattomien pinosta. Joka on korkea. Avaimen tilaisuudesta sain matkaan Claudie Gallayn romaanin Tyrskyt, joka kasvatti lukemattomien kasaa entisestään. Mutta kyllä se tästä, pikku hiljaa...

Avaimen tilaisuudesta jäi mieleen etenkin vasta julkaistu Petteri Paksuniemen novellikokoelma Jouten. Kirjailija oli symppis ja kirja vaikutti siltä, että se pitäisi lukea. Jospa jossain vaiheessa. Syksyllä hyvin alkanut palkkapäiväkirja-kampanjakin on vähän koomassa tällä hetkellä, kun luettavaa on muutenkin paljon. Jospa tuo kirjapino tuosta vähän vajenisi, niin pääsisin taas ostamaan uutta luettavaa :)!

Eilen ja tänään olen pohdiskellut Kustantamon E palautetta. Huomenna yritän kirjoittaa hiukan. Sigma kaipaa vielä viilausta. Deadlineksi päättämääni vappuun ei ole kuin puolitoista kuukautta aikaa, joten hommia on tosiaan jatkettava. Pitää yrittää miettiä jäljellä olevia, korjaamattomia Kreikkalaisia, että mitkä niistä vaativat vielä isompaa remonttia ja sitten pitää katsoa kahta uutta ehdokasta vähän sillä silmällä, että onko niistä Kreikkalaisiksi. Toinen ainakin kaipaa viilaamista, jos huolin sen mukaan.

Tänään olen ajatellut hiukan kirjoittamista, mutta en ole tehnyt muuta sen eteen. Lepopäivä. Kirjoittamisen sijasta olen imuroinut, käynyt Harjutorin saunassa saunomassa ja istunut iltaa ystävän kanssa. Ihanan rento ilta. Nyt ajattelin mennä sänkyyn - jos vaikka lukisi hiukan jotain ennen kuin silmät painuvat kokonaan umpeen?

Odotettu tuomio

Tänään oli Avain-kustantamon kevätjuhla tai kevätkauden avajaiset tai miten sitä nyt pitäisikään kutsua. Pääsin taas mukaan siivellä, noiden "oikeiden" kirjabloggareiden kanssa yhteisellä kutsulla. Itse en jotenkin koe itseäni oikeaksi kirjabloggariksi kun enhän minä kirjoista bloggaa, vaan kirjoittamisesta. Jos siitäkään, lähinnä valitusta ja ähinää tämä on.

Avaimen pirskeiden lisäksi tänään tapahtui muutakin. Sain vastauksen Kustantamo E:ltä. Täytyy sanoa, että ihanan suoraa puhetta - ei mitään roisia, mutta suoraa puhetta. Tai niin ainakin toivon, sillä jos tuo ei ole suoraa puhetta, vaan kaunisteltua, niin totuus on kyllä sitten aika vavisuttava.

Pääpointti Kustantamo E:n palautteessa oli se, että he olivat miettineet. Kovasti. Että mitä tehdä tälle kässärilleni. Kreikkalaisille siis. Kun periaatteessa kaikki on kunnossa. Periaatteessa. Käytäntö on eri juttu. Teksti toimii, kieli on hyvää, novellit ovat hyviä, tekstin pinnassa ei ole niin mitään sanomista, vaan kaikki on kovin valmista, mutta... mutta. Jotain puuttuu. Jotain puuttuu.

Ymmärrän täysin. Yritän myös muistuttaa itselleni, että ihan varmasti jotan puuttuukin, sillä Kustantamo E (kuten kaikki muutkin kustantamot) on lukenut viime toukokuussa lähetetyn kässärin ja sen jälkeenhän Kreikkalaiset ovat kokeneet kuitenkin aika kummia. Olen kirjoittanut uudelleen Kustantamo A:n palautteen pohjalta kahdeksan novellia kahdeksastatoista. Yhden noista kahdeksastatoista heivaan hiiteen ja otan sen tilalle yhden tai kaksi uutta tekstiä. Mutta siis puolet on rukattu ja monet niistä aika rajullakin muodonmuutoksella. Ei kokoelma ole enää sama. Sitä yritän nyt sanoa itselleni. On vaikea ymmärtää, ettei arvostelu koske sitä kokoelmaa, joka minulla on nyt käsissäni, koska onhan se sama - Kreikkalaiset, koko ajan, miksei se olisi sama? Mutta kun olen muokannut sitä tosi paljon viime toukokuun jälkeen. Paljon. Olenhan? Olenhan? Toivottavasti.

Kustantamo E on kyllin kiltti sanoakseen, että lukevat mielellään mahdollisen uudelleenkirjoitetun version. Saamansa pitää. Palautteesta pontta saaneena päätin, että palautuspäivä on vappuna. Jos Kreikkalaiset lähti ensimmäiselle kierrokselleen kolmas toukokuuta viime vuonna, niin siinä samoilla tienoilla on hyvä lähettää se toiselle kierrokselle. Vaatii vähän töitä, mutta eiköhän siitä selvitä. Kaksi ylimääräistä vapaapäivää ennen vappua vielä tulossa (palkatonta siis), jotka on tarkoitettu pelkästään kirjoittamiseen.

Mutta niin. Tunnistaakohan tätä tunnetta kukaan? Onko linjoilla kirjoittajaa, joka tajuaisi, mikä on tunnelma, kun saa palautetta melkein vuoden vanhasta kässäristä, jota on työstänyt jo eteenpäin, mielestään paljonkin. Haluan ottaa palautteesta opikseni, mutta kuitenkin yritän myös ajatella, että palaute tulee myöhässä, että se koskee jotain entistä, sillä niin se on, ja jos nyt alan ajatella Kreikkalaisista, että en ole onnistunut tässä vuoden aikana edistämään niitä yhtään, halvaannun epätoivosta. Hetkeksi tosin vain, mutta sekin hetki on pois kirjoittamiselta. Joten yritän ottaa palautteen tosissani, mutta armeliaasti. Miten se pitäisi ottaa, en tiedä. Miten kyetä katsomaan vuoden takaiseen ja nähdä tilanne vuoden takaisen kässärin suhteen, kun olen kuitenkin niin syvällä jo tämän uuden version korjauksissa? Katsotaan miten onnistuu.

Avaimen bileistä kerron huomenna tai joku toinen päivä lisää. Nyt pohdiskelen tuota palautetta, joka on reilu ja rehti, mutta mihin verrattuna? Yritän asettaa sitä perspektiiviin, etten turhaan suomi itseäni sellaisista virheistä, jotka on jo korjattu.

Arjen yläpuolella

Jee jee jee! Kirjoittajakaveri nostaa minua tällä viikolla arjen suosta ihan urakalla. Tänään sain palautetta Omegasta ja hän oli löytänyt sieltä tosi paljon sellaisia merkityksiä, että kun luin palautetta, tuli olo, että "olenkohan vähän lapsellinen kun en tajunnut tuota itse, kun kuitenkin kirjoitin sen itse". Mutta ei, en kuuntele nyt tuollaisia ääniä, vaan olen vain tyytyväinen, että alitajunta ja sattuma ovat kulkeneet käsi kädessä yhtä matkaa. Ja siitäkin olen tyytyväinen, että Kirjoittajakaveri tykkäsi Omegasta. Ihan vain siksi, että minäkin tykkään Omegasta. On kiva onnistua kirjoittamaan jotain, mistä tykkää joku muukin kuin pelkästään minä itse ;).

Suollettua soopaa

Töiden jälkeen kävin vakiokuppilassa viidentoista sivun ajan. Siis raakatekstiä, eikä yhtään mitään järjellistä, kunhan suolsin soopaa, kirjoitin itseäni pinnalle työpäivän jälkeen. Nyt pitäisi kirjoittaa Sigmaa, mutta aloittaminen tökkii. Ei millään taaskaan jaksaisi tai kykenisi. Sanon jälleen optimistisesti, että ehkä huomenna. Ja nyt kun tarkkaan ajattelen, niin tämän päivän laiskuudelle on syynsäkin: heräsin kymmentä yli kuusi mennäkseni kampaajalle. Tiedän kyllä, että toiset heräävät jatkuvasti kuudelta ja jotkut aiemminkin, mutta minulle se on liian aikaisin. Etenkin kun unta tuli vain kuusi ja puoli tuntia sen ideaalin yhdeksän sijasta. Ei näin. Mutta tämä nukkumiskuvio kai antaa vapautuksen itseruoskinnasta tälle illalle? Päätetään niin.

Oli mukava kirjoittaa raakatekstiä, vaikka siitä ei siinnyt mitään järkevää ja vaikka työajatukset punnersivat liian usein pintaan ja vaikka ei tuntunut olevan mitään sanottavaa. Se oli kuitenkin kirjoittamista.

Ulkona on mustaa ja minä unohduin tuijottamaan kirjahyllyäni enkä ajatellut mitään. En uskalla luvata aikaista nukkumaanmenoa ja virkeää huomista, mutta jospa kuitenkin virkeämpää kuin tänään. Sitäpaitsi, ehkä huomenna tulee jotain kivaa meiliä - tai ehkä saan viilattua Sigmaa paremmaksi. Tai ehkä - . Nii-in. Sitä odotellessa.

Katteeton

Alunperin minulla oli ajatuksena mennä Prosakiin tänään. En mennyt. Vaihdoin kirjallisuuspuheen ja mahdollisten tuttujen tapaamisen jumppaan ja koti-iltaan. Prosakissa olisi ollut ihan kiva käydä, mutta olen oikein tyytyväinen tähän omaan versioonikin. Jumpasta tultua meilissä odotti taas Kirjoituskaverin palaute, taas Sigmasta, mutta nyt siis uudelleenkirjoitetusta versiosta. Palaute oli taas kerran huolellista ja helpottuneena totesin, että Kirjoittajakaveri oli samaa mieltä kuin minä: Sigma toimii nyt paljon paremmin. Viilattavaa on toki vielä, mutta tänään en enää jaksa tai kykene. Tai kumpaakaan. Joku toinen ilta sitten, huomenna tai ylihuomenna.

Tänään on hyvä mieli Kreikkalaisten suhteen. Katteeton optimismi nostaa päätään, eikä se haittaa yhtään. Vaihteen vuoksi on kiva ajatella, että ehkä tämä kaikki uudelleenkirjoittaminen ja viilaaminen ja säätäminen tuottaa tulosta ja Kreikkalaiset on ihan oikeasti parempi kokoelma tämän jälkeen - ehkä jopa tarpeeksi hyvä ansaitakseen kustannussopimuksen. Ehkä, jonain päivänä? Aika näyttää.

Nyt otan tämän katteettoman optimismin viereeni sänkyyn, peittelen sen oikein hyvin yhteisen peiton alle. Se saa lämmittää minua kunnes nukahdan. Ja mistä sitä tietää, ehkä huomenna on erityisen hyvä päivä?

Ruokaa ruumiille ja sielulle

Töiden jälkeen aikainen illallinen ystävän kanssa. Söin Soul Kitchenissä siskonmakkarakeittoa. Sitten kotiin, pyykit koneeseen, tiskit likoamaan ja koneen ääreen. Kirjoitin Sigman uutta kerrontaratkaisua lisää ja sain novellista ensimmäisen uudenlaisen version kasaan. Sitten luin Kirjoittajakaverin novellin, kirjoitin siitä palautteen ja lähetin mukana Sigman sillä ajatuksella, että pientä osviittaa, olenko onnistunut etääntymään entisestä tyylistä ollenkaan, vai pitääkö laittaa vielä enemmän uusiksi.

Pyykki pitäisi ripustaa, tiskit tiskata loppuun (olen niitä tiskannut altaallisen kerrallaan aina tekemisten välissä) ja nukkumaanmenoa suunnitella. Uni kiertää kehää pään ympärillä ja kiehnää kuin hellyydenkipeä kissa. Kissoille olen tosin allerginen, unelle en.

Onneksi sain tänään kirjoitettua. On ollut mukava ilta. Hyväätekevä. Näin pitäisi viikko aloittaa, aina.

Himoshoppaaja

Blogin nimeksi pitäisi vaihtaa Rooibos ostaa kirjoja joita ei ehdi lukea. En vaan voinut taas jättää kirjakauppaan, kun puoli-ilmaiseksi tyrkytettiin... Lukemattomien pino lisääntyi seuraavilla: Maarit Verronen: Normaalia elämää, Sari Mikkonen: Pääkatkaisija, Merete Mazzarella: Ei kaipuuta, ei surua ja Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin. Varsinkin Olli Jalonen kiinnostaa noista tosi paljon, mutta jahka tässä nyt ehtisi lukea jotain noita kesken olevia loppuun.

Olen ostanut muutakin: aikaa. Toukokuussa olen palkattomalla vapaalla neljä peräkkäistä maanantaita. Sitä aikaa ei tosin käytetä lukemiseen, ainakaan kokonaan, vaan tarkoitus on käyttää vapaat maanantait kirjoittamiseen.

Viikko sitten perjantaina kysäisin kustantamo D:stä, että olisiko heillä minulle mitään uutisia, kun lupaamansa "tammikuun loppuun mennessä" on jo melko pitkälti ohi. Ei vastausta vieläkään. Hohhoijaa. Eikä siis mistään muualtakaan. No, kirjoitan Sigman uusiksi ja viilaan loput viilattavissa olevat Kreikkalaiset (pitäisi katsoa vielä paria lisuketta kokoelmaan) ja lähetän uudelle kustantamokierrokselle. Toivottavasti D:stä ehtii sitä ennen tulla jotain tietoa, mutta jos ei ehdi, niin sitten ei ehdi.

Tällaista täällä. Viikonloppu oli ja meni ja huomenna alkaa taas arki.

Tähän suuntaan tänään

Suunnitelmat eivät aina toteudu, sillä joskus tulee asioita, jotka täytyy hoitaa ennen kuin ajattelee muuta. Joka tapauksessa kirjoitin vähän. Aloin muokata Sigmaa ja pääsin sen verran eteenpäin, että uudella Sigmalla on jo uusi tiedosto. Lisäksi alku sekä osa juonen käännekohdasta on kirjoitettu uudella tavalla. On vähän hankala upota ihan erilaiseen kertojaratkaisuun kuin mitä yleensä harrastan, mutta jospa se siitä. Harjoitus tekee mestarin?

Tiskit ovat likoamassa, ne on pakko tiskata ennen kuin pääsen taas nukkumaan. Uni on ollut suosikkiolotilojani tällä viikolla. Ehkä sekin siitä, pikkuhiljaa, tämä tarve nukkua yhdeksän tunnin yöunia koko ajan.

Pöydällä kyniä ja paperia / keskeneräisiä lauseita

Olen taas ihan umpiväsynyt. Kahtena viimeisenä yönä olen nukkunut yhdeksän tuntia ja luulen, että minun on pakko yrittää saada jotain samanlaista myös ensi yölle. En kerta kaikkiaan kestä hereillä. Ehkä tämä on jotain jetlagin jälkimaininkeja, en tiedä. Olin jo ihan varma, etten kirjoittaisi mitään tänäänkään, sillä töidenjälkeissuunnitelmiin tuli muutos ja olin vasta seitsemän jälkeen kotona ja sitten söin ja sitten alkoi tämä uupumus. Kirjoitin kuitenkin nelisen sivua raakatekstiä. Vaivaa, etten jaksa keskittyä enempää, sillä Kirjoituskaverin kommenttien ansiosta tajusin, että Sigma tarvitsee muodonmuutoksen. Täysin uuden kertojanäänen. Kyllä se toimii tuollaisenaankin, mutta nyt pitää ajatella kokoelmaa. Kokoelman kannalta Sigmasta tulee parempi, jos kirjoitan sen uudestaan täysin eri tyylillä.

Haluaisin siis päästä Sigman kimppuun oikein toden teolla. Milloin? Hyvä kysymys. Tänään tyydyin raapustamaan raakatekstiä, hahmottelemaan hiukan sitä, millainen Sigman kertojanääni voisi olla. En tiedä onnistunko siinä, se ei ole sitä tyyliä, mikä tulee luontevimmin, mutta nyt onkin kyse moninaisuudesta. Se vaatii käymistä epämukavuusalueella. Kunnes epämukavuusalueesta tulee mukavuusalue.

Nyt menen hammaspesulle. Silmissä on hiekkaa. Uni- tai muuta, aivan sama, pakko päästä sänkyyn.

Lyhyt

Paluu töihin neljän viikon loman ja kaikkien lomamatkojen äidin, tyttären ja kumminkaiman jälkeen on vähän väsyttävää. Siksi en ole saanut tänäänkään mitään aikaan. Siis näitä tärkeitä asioita, kuten kirjoittamista. No, huominen on pyhitetty kirjoittamiselle ja aion aloittaa sen heti, kun pääsen pois töistä, joten ehkä se siitä.

Kiukkusin eilen suomalainen.com:in typeryydestä (myyvät kirjoja, joita heillä ei ole) ja tänään hoidin sinne tilinumeron rahojen palauttamista varten. Lohdutukseksi tilasin Creative Writing: A Practical Approach -kirjan vanhasta ystävästäni Adlibriksestä.

Sänky huhuilee ja minä vilkuilen sitä kaipaavasti. Olen yrittänyt kompensoida töiden alkua pitämällä huolen edes kunnollisista yöunista, joten taidan seuraavaksi siirtyä tuonne sängyn puoleen. Huomenna taas sitten.

Uusia kirjoja...

Kaikkihan tietävät, että minulla on pino lukemattomia kirjoja kirjoituspöydälläni? Jep, näin on. Pino on vieläpä harvinaisen korkea. Ja kasvaa yhä... Kunpa joku antaisi minulle aikaa lukea nuo kaikki kirjat! Uudet kirjat eivät tosin ole kaunokirjallisuutta vaan menevät tietokirjallisuuden piikkiin, joten niitä ei lasketa, eihän?

Odottamassa on Avaimen kustantama Tommi Parkon Kirjoita runo, joka siis nimensä mukaan on runonkirjoitusopas. Odotan innolla, että saan soveltaa kirjan ohjeita omiin rumiin runoihini. Kokemuksen mukaan mistä tahansa kirjoitusoppaista saa hyviä vinkkejä myös niiden kirjallisuudenlajien kirjoittamiseen, joita kirjassa ei käsitellä. Tästä loistavana esimerkkinä Elokuvan runousoppia -kirja, jota suosittelen edelleen kaikille.

Parkon kirjan innoittamana surffasin hiukan nettikirjakaupoissa ja oho, opsis tilasin pari muutakin kirjoittamisopasta. Ei mitään hajua, ovatko kirjat hyviä, huonoja vai luokattomia, mutta nyt sitten odotellaan postipakettia, joka sisältää kirjat Creative Writing: A Practical Approach sekä (re)Discover the Joy of Creative Writing. Edellisen on kirjoittanut Suman Chakraborty ja toisesta saamme syyttää Paul Limaa. Ans kattoo, sano akka kun kissalla pöytää pyyhki. Toivottavasti eivät olleet sentään ihan täyttä rahanhukkaa nuo kirjat. Saatte raportttia niistä sitten kun ehdin paneutua - ja kunhan ne saapuvat.

Nyt voisi olla aika kaiken sunnuntaifiilistelyn ja -hifistelyn jälkeen vihdoin käydä työhön kiinni. Kynä käteen, mars.

Kevätsuunnitelmia

Varsinainen palauteviikonloppu, tosiaan. Annoin juuri Kirjoittajakaverille palautetta taas yhdestä tekstistä ja lähetin tällä kertaa hänelle Sigman luettavaksi. Hauskaa! Ja miten hauskaa ja opettavaista on pitkästä aikaa lukea toisen tekstejä ja antaa niistä palautetta. Saa viritettyä aivonsa tekstin analysoimiseen ihan eri tavalla kuin omia tahkotessa. Tuskin uskallaan ääneen sanoakaan, mutta minä tykkään palautteen antamisesta ja sitten joskus kun (!) julkaisen, olisi aika hienoa, jos pääsisi opettamaan myös... Sitä ennen kyllä pitää hankkia lihaksia siihen hommaan, mutta tähän ajatuskulkuun kuuluukin olettamus siitä, että minulle ilmaantuisi jostain kykyä ja sanottavaa.

Aamulla kun loikoilin sängyssä ja luin sähköpostejani (älypuhelin on hieno keksintö, mutta on tainnut viedä jo koko käden!), muistin äkkiä, että minullahan oli suunnitelmia tälle keväälle. Kirjoitusleiri. Tosiaan. Ikioman kirjoitusleirin järjestäminen käy helposti, ei tarvitse muuta tehdä kuin varata kalenterista viikonloppu ja varata hotellihuone sopivasta kohteesta. Haluaisin kyllä myös toisenlaisen kirjoitusleirin - sellaisen, johon osallistuisi muitakin, jotta saisi lukea tekstejä ääneen muille ja kenties palautetta jostain etukäteen lähetetystä tekstistä. Ja olisi pakko kirjoittaa ja kirjoittaa ja kirjoitta. Tämä pitää laittaa mietintämyssyyn.

Ulkona paistaa aurinko. Pitää varmaan mennä imemään sitä itseeni niin kauan kuin tuota riemua riittää. Ja jospa vain onnistuisi ajattelemaan kirjoittamista ja kirjoittamaankin tänään.

Palautteesta lisää

Edellisessä kirjoituksessa vajaa kolme tuntia sitten totesin, etten ole kirjoittanut tänään enkä aiokaan ennen kuin huomenna. Onnekseni olin väärässä tuon suhteen! Sain meiliä Kirjoittajakaverilta. Hän oli lukenut Alfan ja lähetti kommenttinsa siitä. Palautteessa oli muutama kohta, joka osui ja upposi - osittain samaa kamaa mitä Kontakti painotti, mutta myös uusia huomioita. Kuten esimerkiksi se, että novelleissani tuppaa olemaan päähenkilöinä turhan paljon leskinaisia. Hitto vie. Molemmissa Kirjoittajakaverille lähettämässäni novellissa todellakin oli leskinainen. Ja itse asiassa vielä kolmaskin on tarjolla, sekä yksi leskimies. Mitäköhän vanha kunnon Freud sanoisi tästä? No, Freudia tai ei, otin heti opikseni. Ei aikaakaan kun Alfan päähenkilö muuttui leskestä aviomiehensä jättämäksi naiseksi ja jos nyt saa kehua, niin uskon, että homma toimii nyt paljon paremmin. Ja tästä pääsemme siihen, kuinka tärkeää on saada palautetta. Vieraat silmät näkevät enemmän kuin omat. Kiitos, Kirjoituskaveri!

Samalla kun olemme antaneet palautetta toistemme teksteistä, olemme keskustelleet palautteen antamisesta ja vastaanottamisesta. Siitä, millaisia palautteenantajia olemme ja minkälaisia tunteita palautteen antaminen herättää. Siitä, miten usein suuressa ryhmässä palaute kiertää kuin kissa kuumaa puuroa: kaikki kommentoivat niitä pikkuasioita, mutta kukaan ei sano ääneen niitä kaikkein suurimpia ja polttavimpia ongelmia. Sitten taas kahdenkeskisessä palautteessa on helpompi sanoa ne isoimmatkin kipukohdat. Minä luulen tämän johtuvan siitä, että ryhmässä kasvojen menettämisen vaara on aina suurempi kuin kahden kesken. Palautteen antaja voi pelätä paitsi menettävänsä omat kasvonsa ("vääränlainen" palaute, muut palautteen antajat eivät olisikaan samaa mieltä), myös nolaavansa palautteen saajan. Virheiden osoittaminen ihmisjoukon edessä ei ole helppoa - asetelmaksi tulee helposti "yksi vastaan muut", eikä se välttämättä edistä hyvää ryhmähenkeä. Lisäksi ongelma tai virhe voi nolostuttaa kirjoittajaa - "näin yksinkertainen ja aloittelijamainen ongelma, mitähän nuokin musta nyt ajattelevat" - ja uskon, että palautteen antaja (jos hän siis on itsekin kirjoittaja) tajuaa toisen kirjoittajan tämänsuuntaiset tunteet mahdollisen palautteen suhteen intuitiivisesti ja saattaa siksi jättää jotain sanomatta. Olipas hankalasti selitetty. Toivottavasti joku löysi pointin tästä selostuksestani...

Ai millaisesta palautteesta minä pidän? Suorasta. Saa olla vaikka töksähtelevääkin. Palaute on mielestäni isolta osalta subjektiivinen mielipide - ja se osa, joka ei ole subjektiivista, on faktaa, ja sellaiset asiat tajuaa itsekin, kun niistä huomautetaan. Tajuaa ennemmin tai myöhemmin. Ja subjektiivisesta mielipiteestä taas on turha pahoittaa mieltään. Toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä.

Kokkauspäivä

En ole kokannut koko päivää, vaikka otsikosta voisi niin luulla. Ei, en koko päivää, mutta koko illan. Eilen aloittamani leipäprojekti täydellistyi vasta tänään, koska yllättäen eilen kesken leipomisen huomasin, että siinä kohtaa, missä luki, että "anna taikinan kohota", luki myös "yön yli jääkaapissa". Eipä siinä mitään, kun tänään oli muutenkin suunnitelmissa hoidella keittiöaktiviteetteja. Nyt on leipä paistettu ja testailen juuri ensimmäisiä, lämpimiä viipaleita runsaan voin kera. Ihan jees. Kutkuttaa kyllä hiukan, että miten leivästä saisi vielä parempaa. Luulen, että leivänleipomiseni ei jäänyt tähän... Ainoa ongelma on se, että en syö ihan hirveästi leipää. Krhm. No, jospa sitä voi tarvittaessa lahjoittaa vaikka kavereille?

Päivän toinen kokkaus on burgundinpadan mukaelma. Paino sanalla mukaelma. Pikku hiljaa olen edennyt siihen suuntaan, että burgundinpadan kanssa on yhteistä enää punkku, naudanliha, timjami ja sipuli. Hyvältä tuo kuitenkin näyttää ja koska pikku ystäväiseni on hautunut nyt jo parisen tuntia, niin nälkäkin alkaa vaivata. Tosin pataa tuli aika paljon... ehkä sisko suostuu tulemaan illalliselle huomenna?

Tämän päivän osalta blogin nimi voisi siis olla Rooibos kokkaa. Kirjoittamaan en ole ehtinyt, enkä itse asiassa ole yrittänytkään ehtiä. Huomenna on ilmetty kirjoituspäivä: kirjoitusta, pientä ulkoilua, valmiiksi tehtyä ruokaa. Tänään suunnitelmissa on rauhoitella: ehkä luen, ehkä neulon. Neljän viikon loma loppuu ylihuomenna ja kyseinen fakta on kummitellut nurkissa tänään. Tavoite tälle illalle on se, että menen rauhallisissa tunnelmissa nukkumaan, enkä ajattele töitä ennen kuin maanantaina. Vielähän tässä on vapaata yksi päivä jäljellä, joten nautitaan siitä. Vaikka väkisin ;).

Palautetta puolin ja toisin

Ennen kuin lähdin Uuden-Seelannin valloitukseen, luin ja annoin palautetta yhdestä Kirjoituskaverin tekstistä. Kirjoituskaveri lupasi lisää luettavaa ja lupasi lukea myös minun tekstejäni. Laitoin hänelle eilen Rhon luettavaksi ja sain tänä aamuna ihanan, pitkän meilin vastaukseksi. Kirjoituskaveri oli jaksanut pohtia ja analysoida kovasti, ja palautteen saaminen pitkästä aikaa oli ihanaa. Etenkin kun kohteena oli Rho, joka (myönnän kyllä) on aina ollut minulle hiukan arvoitus siinä mielessä, että milloin teksti on liian tiivistä. Oli tosi hyvä saada palautetta ja kommentteja Rhosta, sillä nyt sain vahvistuksen siitä, että joskus tiivis on liian tiivistä. Joskus, kun teksti tulee tiiviinä ulos, se saattaa jäädä joiltain osin vähän liian kryptiseksi. Eipä hätiä mitään, muokkasin äsken Rhota ja mielestäni jo muutamalla lausella sain ajatusta selvemmäksi ilman alleviivausta. Tai se ainakin oli tarkoitus...

Seuraavaksi aion lukea ja antaa palautteen Kirjoituskaverin minulle tänään lähettämästä novellista ja sitten mietin, mikä Kreikkalaisista on seuraava, josta pyydän häneltä puolestaan palautetta. Pitää yrittää miettiä, että mistä tekstistä olen itse epävarma tai mikä tuntuu hankalimmalta tällä hetkellä. Katsotaan. Ihana saada palautetta kyllä - olen ollut ilman Kontaktin palautteita jo jonkin aikaa, ja kyllä alkaa jo tuntuakin... Palautteen saaminen vaan on tosi tärkeää ja etenkin jos palautteen saamiseen on tottunut, niin kyllä sitä kaipaa.

Kustantamoista D, E ja F ei edelleenkään ole kuuluntu mitään. D:hän ilmoitti, että ottavat yhteyttä tammikuun loppuun mennessä. No, koska tammikuu on jo aika reilusti ohi mennyttä elämää, laitoin äsken postia sinne ja ilmoitin, että huonotkin uutiset olisivat minulle hyviä uutisia. Tämä odottaminen on ärsyttävää... Kustantamo E lupasi ottaa yhteyttä helmikuun loppuun mennessä, joten heitä en ole vielä lähestynyt - vastahan helmikuu loppui. Ja kustantamo F:stä ei ole kuulunut mitään vastausta meiliini ja tiedän kyllä, että heillä on kovasti kiirettä tällä hetkellä. Toivon kuitenkin, että saisin joka paikasta jonkun vastauksen viimeistään toukokuun alkuun mennessä - silloin Kreikkalaisten lähettämisestä on vuosi ja se on minusta ihan tarpeeksi pitkä aika odottaa hylsykirjeitä. Joskus olen saanut vastauksen vuoden ja kahdeksan kuukauden kuluttua lähettämisestä (eri kässäri siis silloin), mutta siinä vaiheessa se "kiitos ei"-kirje tuntui jo vitsiltä; eiköhän se ollut jo ihan selvä, että jos ei melkein kahteen vuoteen kuulu mitään, niin...

Sellaista tälle päivälle. Olo on jotenkin tosi aurinkoinen, vaikkei aurinko enää paistakaan. Kävin aamulla Hillokuningattaren luona brunssilla ja oli ihanaa. Sain erikoismaininnan siitä, että kuulemma säteilen - kaipa se sitten näkyy ulospäinkin, että on ollut hieno loma ja olo on hyvä. Säteilystä en silti ole ihan varma ;).

Viikonlopun ohjelmassa on a) kirjoittamista, b) lounastusta ystävän kanssa, c) pataruokaa, d) urheilua. Ai niin, suunnittelin tänään leipovani leipääkin... Pitäisiköhän tehdä ensin taikina ja lukea Kirjoituskaverin teksti sillä aikaa kun taikina nousee.

Yllätys

Reissusta tultuani pääsin käymään postissa ja noutamaan Runotalosta voittamani palkinnon. Runotalon Sarille kiitos arvontalahjasta! Ihana hemmottelupaketti odotti postissa, joten kotiinpaluu oli oikein kiva, kun sai ylimääräistä pientä kivaa. Kiitokset myös siitä, että paketti oli laitettu postiin vähän myöhemmin, jotta sain sen vielä reissulta palattuani :).

Jetlagi alkaa tuntua näin iltasella. Tavallaan ajatus kuumasta kylvystä tuntuu ihanalta, mutta olen ihan liian väsynyt alkaakseni puuhata mitään niin suureellista... Ehkä vetäydyn tänäkin iltana ajoissa yöpuulle. Öitä kaikille teille!

Kuvallista todistusaineistoa

Wellington

Cookin salmen maisemia

Lake Matheson

Queenstownin järvi Lake Wakatipu

Ihanaa Uutta-Seelantia

Geotermistä toimintaa Waiotapussa

Ratsastusta Lord of the Ringsin maisemissa

Kotona taas

Inahduksessa kärsitään jetlagista ja ihan mahtava oli tuo Inan lausahdus "jetlagi pitkästä ilosta". Toden totta - harmittaa ihan, etten keksinyt sitä itse ;). Mutta toisaalta, ei tämä onneksi kauhean pahalta tunnu. Eikä tuntunut silloin reissun alussakaan, siellä toisella puolella maapalloa. Tulin kotiin eilen iltapäivällä, ja illalla olin ihan tuhannen väsynyt ja nukahdin yhdeksältä. Yritin nukkua 12 tuntia, mutta pääsin vain kymmeneen ja puoleen. No, sellaista sattuu, että herää lomapäivänä puoli kahdeksalta? No ei kyllä yleensä...

Kone pyörittelee pyykkejä ja minä odotan, että saan ripustaa ne kuivumaan ja lähteä sitten kahville (siis teelle) lähikuppilaan kaverin kanssa. Ehkä otan myös kirjoitusvihon mukaan ja raapustan pari jetlagillista sivua siihen? Toivotaan niin. Ehkä se auttaisi hiukan myös tokenemaan tähän tuttuun ympäristöön? Siihen, että aurinko ei paista, ulkona on kylmä, pitää pukea sukat jalkaan, kaupassa ei ole ihania, kypsiä, lähiruokana tuotettuja hedelmiä... Elämäni ensimmäistä kertaa tunnen syvää vastenmielisyyttä pitkiä kalsareita kohtaan. No, pari päivää ja kyllä se siitä. Mukavaa tekemistä, niin kyllä se siitä. Enkä ole mitenkään kriisissä, mutta tosiaan vähän hämmentynyt.

Reissussa lukemistani kirjoista pitää ihan pakosti mainita Gail Carrigerin Soulless. Tuskin maltan odottaa, että saan Canavanin Last of the Wildsin loppuun ja pääsen lainaamaan siskolta seuraavan Carrigerin. Soulless oli ihan mahtava. Tartuin siihen epäillen, mutta kirja oli ihan täydellinen lomakirja. Enkä usko, että minulla on mitään vaikeuksia lukea Carrigeria loman ulkopuolellakaan. Kevyttä ja hauskaa - siitä suuri ansio Carrigerin kirjoittamalle kertojanäänelle.

Carrigerista kirjoittaessani katse siirtyi tuohon pöydän kulmalla odottavaan lukemattomien pinoon - onpa siinä tavaraa. Yhtäkkiä kaipaan viime kevättä ja virkavapaata: sitä että aurinko paistaa ja lumi sulaa ja minä voin kirjoittaa ja lukea niin paljon kuin sielu sietää. Maata auringonläikässä sängyllä ja lukea. Sen sijaan - no, ei ajatella. Menen töihin vasta ensi maanantaina ja siihen mennessä ehdin tehdä vaikka ja mitä. Kuten esimerkiksi ripustaa pyykit.