Bloggausten pitäisi olla nokkelia, pohtivia, mielenkiintoisia, älykkäitä, osuvia ja tuoreita, jotta kukaan jaksaisi niitä lukea. En ole nokkela, pohtiva jne, sori vaan. Olen vain minä. Rooibos, joka tällä hetkellä ajattelee, että vaikka kuka tahansa suomalainen nyt alkaisi kirjoittaa kässäriä, hän julkaisisi ennen minua. Ja että ihan sama kauanko yritän, en ikinä tule onnistumaan. Olen naurettavat 37,0 astetta lämmin ja ihan nuukahtanut ja poden omaatuntoa siitä, etten mene huomenna töihin huojumaan. Väsyttää. Ankeaa. Masentaa. Kukaan jaksa edes lukea tällaista blogia, kun minä vain valitan.
Joskus leikittelen ajatuksella, että alkaisin ehdottoman anonyyminä pitää terapiablogia. Siis sellaista, että oksentaisin sinne kaikki traumani, pakkomielteeni ja pahat oloni. Sitten aina mietin, että en jaksaisi blogata sellaisista asioista alvariinsa, ja että mitä se sitten auttaisi, ja että ei oksennettavaa ole niin paljon kuitenkaan; päivitykset olisivat ihan liian harvassa eikä kukaan jaksaisi siis lukea.
Lukea. Niinpä niin. Ensin pitää kirjoittaa jotain lukemisen arvoista, ennen kuin voi saada lukijoita. Kirjoittaa? Väsyttää, pää on kipeä, itkettää - nytkinkö minun pitää kirjoittaa, jotta voin saavuttaa ikinä mitään? Tämäkö on se hetki, jonka jätän käyttämättä ja joka ratkaisee kaiken?
Sori vaan kaikki yliminät ja pahanilmanlinnut, nyt eletään 2000-lukua, eikä kirkkaampia kruunuja ole ollut jaossa enää pariinsataan vuoteen eikä taatusti ole tälläkään vuosituhannella! Ja vaikka olisikin, niin mitä hittoja minä tekisin kruunuilla, minähän haluan kirjoittaa kirjoja.
2 kommenttia:
Aina ei mene hyvin, joskus ei edes huonosti. Minä ainakin luen tätä blogia, valituksineen kaikkineen. Jatka vaan kirjoittamista :)
-tos. Vähän on ollut ankeita oloja, mutta jospa se tästä. Kiva että joku lukee :)
Lähetä kommentti